Tulta, tappuraa ja helliä tunteita – muutama lyhytarvio syyskuussa luetuista sarjakuvista

Kuten arvelinkin blogin 2-vuotisblogikirjoituksessa, uusiin opintoihin sukeltaminen ja yliopistoon totuttelemisen myötä tulleet riennot ovat vieneet niin aikaa kuin henkistä kapasiteettiakin siinä määrin, ettei omaehtoiselle lukemiselle ole oikein tuntunut löytyvän luontevaa rakoa arkirutiinissa. Sarjakuvat ovat jälleen toimineet henkireikänä. Vaikka en sarjakuvia kirjallisena tyylilajina haluaisi halveksua, olen usein elämässäni kokenut, että kertovan kuvataiteen parissa on näppärämpi rentoutua … Jatka lukemista Tulta, tappuraa ja helliä tunteita – muutama lyhytarvio syyskuussa luetuista sarjakuvista

Kovaksi keitettyjä ihmekertomuksia – lyhytarvioita joistain Marvelin sarjakuvista

Kevään muiden kiireiden ja stressien aikana perinteisen kaunokirjallisuuden lukeminen on jäänyt vähemmälle. Onneksi tyhjiötä ovat tulleet täyttämään supersankarisarjakuvat. Poikkeuksellisesti annan teoksille myös arvosanan: yhdestä viiteen maalitaulusymbolia riippuen siitä, kuinka svengaavia ne mielestäni olivat. Mitä enemmän maalitauluja, siitä parempi sarjis. Kuvia saa suuremmaksi klikkaamalla! Extremis Ansioituneen käsikirjoittajan Warren Ellisin Extremis-sarjakuva on vaikuttanut myös Marvelin elokuvamaailmaan, sillä … Jatka lukemista Kovaksi keitettyjä ihmekertomuksia – lyhytarvioita joistain Marvelin sarjakuvista

Ensimmäisen Kostajan synty – Captain America: The First Avenger (2011) & prelude-sarjakuva

"I could do this all day!" Marvel Cinematic Universenä (eli tuttavallisemmin MCU) tunnettu elokuvasarja (tai tarkemmin sanoen multimedia-alustainen, jaettuun maailmaan sijoittuva sarja) sai alkunsa varsinaisesti ensimmäisen Iron Man -elokuvan myötä vuonna 2008. Kuitenkin vuonna 2011 ilmestynyt Captain America: The First Avenger -elokuva on kronologisesti MCU:n ensimmäinen. Se antaa nimensä mukaisesti taustatarinan ensimmäiselle Kostajalle (eng. Avenger), … Jatka lukemista Ensimmäisen Kostajan synty – Captain America: The First Avenger (2011) & prelude-sarjakuva

Carol Isaacs – The Wolf of Baghdad

Harvoin lukiessani sarjakuvia alan säästellä sivuja, etteivät ne loppuisi. Sanallisen kerronnan vähäisyys ja kuvien korostunut merkitys tarinan vetäjänä tekivät The Wolf of Baghdadista yllättävän upottavan lukukokemuksen, jonka ei halunnut päättyvän liian nopeasti. Carol Isaacsin The Wolf of Baghdad on kertomus hänen perhehistoriastaan - ja samalla siitä, mitä Baghdadin juutalaisväestölle tapahtui. Tyypillisten puhekuplien ja tekstilaatikoiden sijaan … Jatka lukemista Carol Isaacs – The Wolf of Baghdad

Guy Delisle – Shenzhen

Guy Delislen ytimekkäästi nimetyssä Shenzenissä piirrostyyli on Pjongjang-sarjakuvaa karkeampaa, viivat ovat sotkuisempia. Osin tyyli johtuu hieman eri työvälineistä, osin tarkoituksena on ehkä kuvata Kiinan suurten kaupunkien betonisuutta ja saasteiden määrää. Myös kerronta tuntuu vähemmän kiinnostavalta. Kiinakin on suomalaisen silmin melko suljettu yhteiskunta. Hallinnon kritisointia ei tehdä useinkaan avoimesti, mutta harvemmin ulkomaalaisen tarvitsee ottaa virkamiessaattajaa mukaan … Jatka lukemista Guy Delisle – Shenzhen

Guy Delisle – Pjongjang

Maailmassa on vain yksi valtio, jossa ei ole Internetiä. Vakoojia on senkin edestä. Kuka vain, jonka Kim Il-Sung -rintapinssi on unohtunut kotiin takinliepeistä, voi olla vastavallankumouksellinen. Kanadalainen animaattori Guy Delisle matkustaa kahdeksi kuukaudeksi Pohjois-Korean pääkaupunkiin Pjongjangiin valvomaan ranskalaisen animaatioelokuvatuotantoyhtiön tilauksen valmistumista. Animaatioiden välikuvat piirrätetään ulkomaisilla alihankkijayrityksillä ja näin ollen tuotantoa on siirtynyt Kiinasta vieläkin halvemman … Jatka lukemista Guy Delisle – Pjongjang

Alison Bechdel – Hautuukoti

Muistan lukeneeni Hautuukodin ensimmäisen kerran joskus vuoden 2012 tienoilla. Mieleeni oli painunut hyvin harvoja kohtauksia, jotka lähinnä liittyivät siihen, miten Bechdel havaitsi olevansa lesbo. Suomennoksen takakanteenkin on päässyt nosto: Tajusin 19-vuotiaana olevani lesbo juuri siten kuin kirjallisen kasvatuksen jälkeen saattoi odottaakin. Se ei paljastunut minulle lihallisesti vaan oivalsin sen älyllisesti. Bechdelin piirrostyylin haamu myös kummitteli … Jatka lukemista Alison Bechdel – Hautuukoti