Guy Delislen ytimekkäästi nimetyssä Shenzenissä piirrostyyli on Pjongjang-sarjakuvaa karkeampaa, viivat ovat sotkuisempia. Osin tyyli johtuu hieman eri työvälineistä, osin tarkoituksena on ehkä kuvata Kiinan suurten kaupunkien betonisuutta ja saasteiden määrää.
Myös kerronta tuntuu vähemmän kiinnostavalta. Kiinakin on suomalaisen silmin melko suljettu yhteiskunta. Hallinnon kritisointia ei tehdä useinkaan avoimesti, mutta harvemmin ulkomaalaisen tarvitsee ottaa virkamiessaattajaa mukaan vessaan. Vaikka toki Delisle kokee senkin kertaalleen Kiinan visiitillään.
Kuitenkin kertomuksia Kiinasta on määrällisesti paljon enemmän kuin Pohjois-Koreasta, myös kiinalaisilta sarjakuvan piirtäjiltä ja kirjoittajilta. Joten mitenkään ainutlaatuiselta kuvaukset siitä, miten Delisle lähinnä kulkee kiinaa osaamattomana ummikkona hotellihuoneensa, työpaikkansa, parin kantaravintolan ja kuntosalin välillä, eivät tunnu.
Työkulttuurin ja ravintolakulttuurin eroista Shenzhen-sarjakuvassa kuitenkin on laajemmin kuin Pjongjangissa juuri vapaamman liikkumisen ja olemisen takia. Shenzenin erikoistalousalueella työskentelevä ulkomaalainen saa nähdä saman yrityksen työntekijöitä paljon vähemmällä vaivalla kuin Pjongjangissa: hissiäkin saa käyttää itse eikä audienssiin tarvitse pyytää lupaa päiviä aiemmin.
Jostain syystä Delislen Pjongjang-sarjakuvaromaani, joka on julkaistu kolmisen vuotta Shenzenin jälkeen, on suomennettu aiemmin. Suomennosten julkaisujärjestys lienee pääsyynä lukujärjestykseeni. Jälkikäteen kuitenkin harmittaa, tuntuu kuin olisi vetänyt lyhemmän tikun. Kun tuoreempi nyt kerran miellytti enemmän, ehkä uskaltaudun vielä joskus palaamaan Delislen muiden, uudempien, sarjisten pariin.
Guy Delisle: Shenzen
147 s., pehmeäkantinen
WSOY, 2010
Suomentanut: Saara Pääkkönen
Ranskankielinen alkuteos: Shenzen (2000)
Korteneva 