Uuden ajan alun eriskummallinen identiteettivarkaus

Kirjabloggaajien kahdenteentoista klassikkohaasteeseen päätin valikoida teoksen ”omalta” alaltani eli jotain historian opintojani liippaavaa. Kulttuurihistorian klassikoihin nimensä painanut Martin Guerren paluu tuli jo toistamiseen luennoilla vastaan, joten päätin tyydyttää uteliaisuuteni. Tapaus kuulosti nimittäin aivan käsittämättömältä.

1540-luvun Ranskan Languedociin, Artigat’in kylään, vuosien poissaolon jälkeen kotiinsa palannut Martin Guerre haastetaan oikeuteen toiseksi henkilöksi tekeytymisestä. Oikeudenkäynti on jo loppusuoralla, kun paikalle saapuu yllättävä todistaja: Martin Guerre.

Aivan tyypillinen ei ole historiantutkija Natalie Zemon Davisin tutkimusprosessin alkukaan. Kuultuaan Guerrejen arvoituksesta, hänestä tapaus olisi ansainnut elokuvan. Sattuman kautta tällainen oli jo tekeillä ja Zamon Davis pääsi elokuvan historialliseksi neuvonantajaksi. Kirja ja elokuva syntyivät näin ikään kuin rinnakkain.

Martin Guerre lähti kotikylästään varastettuaan isältään viljaa. Baskitaustainen perhe luultavasti piti tekoa rangaistavampana kuin Languedocin alueen ajan oikeuslaitos. Guerre päätyi miespalvelijaksi ensin Italiaan ja sitten taistelemaan Espanjan joukoissa kotimaansa Ranskan armeijaa vastaan. Guerren perheen kotikaupungin läheltä kotoisin oleva Arnaude du Tihl kuuli kadonneesta miehestä luultavasti sattumalta ja päätti ottaa tämän nimen ja roolin.

Martin Guerren paluu on samalla uuden ajan alkuun sijoittuva oikeusdraama, mutta myös inhimillinen kertomus mikrohistoriallisen tutkimuksen viitekehyksessä. Se askarrutti aikansa oikeusoppineitakin siinä määrin, että tapauksesta kirjoitettiin pian kaksi kirjaa – ja myöhemmin sitä sivuttiin useissa muissa kirjallisissa lähteissä. Näistä merkittävin on Jean De Corasin aikalaiskertomus Arrest memorable, jossa kolkutellaan ihmekertomuksen lajityypinkin ovella.

Identiteetti ja henkilöllisyys rakentuivat 1500-luvun Euroopassa hyvin toisella tavalla kuin nykyään. Valokuvia ei ollut ja muotokuvia oli niukasti. Maaseudulla harvat osasivat lukea ja kirjoittaa, joten käsialojen vertaaminen oli myöskin oikeudessa usein mahdotonta. Kun Martin Guerre haastettiin oikeuteen toiseksi henkilöksi tekeytymisestä, todistajien muistikuvat muodostivat todisteet, joita oikeus saattoi punnita.

Yllättävää ei ollut, miten todistajan läheisyys Martin Guerreen – tai myöhemmin väitettyyn huijariin – vaikutti oikeuden käsitykseen todistuksen totuudenmukaisuudesta. Pikemminkin roomalaiskatolisen kirkon perintönä Ranskaan vuosisatojen yli siirtyneen roomalaisen lain pitäminen arvossa oikeusoppineiden kesken ja Arnaude du Tihlin tavallista parempi muisti yllättivät itseni lukijana. Viimeksimainitusta olivat hämmentyneitä myös oikeusoppineet. Kun oikeaksi Martin Guerreksi itseään väittävä mies saapui oikeuden kuultavaksi, hän muisti joitain asioita huonommin kuin hänen sijansa ottanut huijari.

Olennaista du Tihlin huijauksen onnistumisen kannalta oli se, miten hän sai kyläläiset Martin Guerren siskoja myöten uskomaan olevansa sodasta palannut Martin. Hän asui Guerren talossa ja makasi tämän vaimon kanssa tämän aviovuoteessa kolme vuotta ennen kuin hänet vietiin oikeuteen, lopulta vaimon toimesta. du Tihl opetteli kuulopuheiden perusteella ennen saapumistaan Guerren kotiin etenkin asioita, joita Martin Guerre oli kunkin ihmisen kanssa tehnyt ennen lähtöään. Yleisen luottamuksen saavuttamisessa olennaista oli myös se, että Guerren vaimo, Bernande du Rols, hyväksyi hänet vuoteeseensa. Konkreettisena todisteena du Tihl sai du Rolsin kanssa lapsenkin.

Guerrejen tapauksen käsittelyn laajuus oikeudessa antaa mahdollisuuksia katsoa Guerrejen perhehistoriaa laajasti, sillä yksityiskohtaiset todistajien ja syytetyn lausunnot olivat olennaisia syyllisyyden tutkimisessa. Zamon Davis selvittää ja usein myös spekuloi muiden aikalaislähteiden perusteella tapauksen osapuolten henkilö- ja sukuhistoriaa, rooleja lähiyhteisössä ja sitä, millainen liikkumavara heillä on ollut rooleissaan ajan normien rajoittamana. Mielenkiintoisia yksityiskohtia riittää aina seksuaali- ja avioelämästä alkaen. Martin Guerre avioitui hyvin nuorena, mutta hän kärsi pitkään impotenssista, joten se antoi nuorena naitetulle Bernandelle aikaa kasvaa rooliinsa perheessä ja kyläyhteisössä ennen äitiyttä.

Mielenkiintoista on myös uskonpuhdistuksen levittämien uusien ajatusten vaikutus henkilöiden itselleen ymmärtämiin toimintamahdollisuuksiin. Olisiko Bernande du Rols hyväksynyt Arnaude du Tihliä aviomiehensä tilalle, vaikkei oikean Martin Guerren kuolemasta ollut todisteita, ilman protestanttisuuden myöntämää avioliitto-oikeutta? Eroa entisestä puolisosta ei katolisessa yhteisössä voinut viedä tuomioistuimeen, mutta toisiinsa kiintyvä uusi pari olisi saattanut elää olosuhteiden sanelemana uuden uskonnon mukaista elämää talonsa seinien sisäpuolella.

Vaikka elokuvan ja kirjan syntyprosessi ovat toisiaan poikkeuksellisen lähellä, on huomattava, että elokuvassa sekä uskonnon että etnisyyden merkitys on riisuttu tarinasta. Hannu Salmi huomauttaa blogissaan, että tälle on kenties jotain käytännöllisiä syitä, kuten elokuvaan tarinan virtaviivaistaminen, mutta nostaa esille myös muiden merkitysten mahdollisuuden. Itselläni ei kuitenkaan ole kurkistusikkunaa 1980-luvun ranskalaiseen elokuvastudioon, joten en osaa sanoa, onko valinnoilla ollut esim. kielipoliittisia syitä.

Kaiken kaikkiaan, teosta oli miellyttävä lukea ja se oli oikein sopiva välipala laajempiin uuden ajan kuvauksiin, joita opinnoissa tulee vastaan. Teksti ei ole historiantutkimuksellisesta jargonista vettynyttä, joten sitä voi hyvin suositella vaikkapa historiasta kiinnostuneelle abiturientille tai paljon lukevalle yläkoululaisellekin.

Natalie Zemon Davies: Martin Guerren paluu
181 s., pehmeäkantinen
Gaudeamus Kirja Oy, 2001
suomentanut: Aulikki Vuola
ranskankielinen alkuteos: Le retour de Martin Guerre (1982)