Dan Simmons tunnetaan parhaiten Hyperion-scifi-kirjasarjastaan. Vuonna 2011 julkaistu Flashback on kirjailijan yritys kuvata 2030-luvun Yhdysvaltoja. Teos ei ole erityisen kovaa tieteisfiktiota vaan se on pikemminkin esitys siitä, miten sosialismi on tuhonnut Yhdysvallat.
Entinen rikostutkija Nick Bottom on viettää päivänsä palaten flashback-huumeen avulla menneisyyteen, kuolleen vaimonsa luo. Yllättäen Nick saa kuitenkin kutsun japanilaiselta superpohatta Nakamuralta tutkimaan tämän kuolleen pojan murhaa, jota Nick itse oli tutkimassa kuusi vuotta aiemmin – silloin tuloksetta.
Kun yllyke alkaa kiinnittää taas nykyhetkeen huomiota on annettu murhatutkimuksen nimissä, Nick ja tälle lapsenvahdiksi osoitettu japanilaiskorsto Hiroshi Sato joutuvat melkoiseen sosiaalipoliittiseen myllytykseen. Perijä Keigo Nakamuran ratkaisemattomalta vaikuttava murha vie ex-poliisia ympäri dystopisen Amerikan, jossa luokkaerot ovat kasvaneet suunnattomiksi. Rikkaudessa elävä poliittinen eliitti ja huumeparonit ovat ympäröineet itsensä uusimmalla valvontateknologialla ja samaan aikaan köyhimmät viettävät aikansa menneisyydessä epähygienisissä flashback-luolissa. Vyyhteen tulee pian henkilökohtainen juonne, kun Nick alkaa epäillä, että hänen vaimonsa kuolemaankin on liittynyt jotain epätavallista.
Annettu tulevaisuuskuva itsessään voisi olla hyvinkin antoisa ja kiinnostava: Japani on yksi uusista maailmantalouden supervalloista, kuten toisen maailmansodan jälkeisen huikean talouskasvun vuosikymmenten pohjalta voisikin jonkinlaisella uskottavuudella maalailla. Nykyään Japanin paikan Aasian supervaltana on ehkä vienyt Kiina, mutta Flashbackissa Manner-Kiinasta on kovaa vauhtia tulossa Japanin alusmaa. Eurooppaa, Lähi-Itää ja Amerikkaa hallitsee yhä enenevissä määrin islamilainen kalifikunta, joka on 100-prosenttisen vanhoillinen ja militaristinen. Kolmantena valtataistelun osana etenkin Yhdysvalloissa on erilaiset meksikolaisten ja muiden espanjankielisten jengien yhteenhitsaumat.
Amerikkalaiset ja eurooppalaiset ovat suvaitsevaisuuden ja sensitiivisyyden nimissä ottaneet kaikki kulttuurit avosylin maahansa, tehneet omaehtoisen aseistariisunnan ja huumeidenkäyttö ja sosiaaliturva ovat passivoineet suurimman osan etenkin valkoisesta väestöstä. Jos asetelma alkaa tässä vaiheessa kuulostaa hiukan kiusalliselta, kiusallisemmaksi se muuttuu, kun teoksessa aletaan seurata Nickin lisäksi myös hänen poikaansa Valia ja appiukkoaan, eläköitynyttä professori Leonard Foxia. Sosiaalidemokratiaa symppaavan Leonardin päätarkoitus koko tarinassa tuntuu olevan ymmärtää kerta toisensa jälkeen että vasemmistolainen politiikka on tuomittu epäonnistumaan.
Näennäisesti Leonard tosin on hyvin huolestunut pojanpoikansa kehityksestä jatkuvan väkivallan uhan kehystämässä yhteiskunnassa, mutta ei oikeastaan puutu pojan asioihin yhtään mitenkään. Valin pikkurikoksia tehtaileva kaveriporukka sotkeentuukin terrorismisuunnitelmiin saadakseen flashback-käyttökerroille lisää trippailtavaa. Äkillisellä pakomatkallaan halki Yhdysvaltojen Val ja Leonard joutuvat kohtaamaan hyvin eri lähtökohdista olevaa porukkaa, mutta näissäkin kuvauksissa lähinnä fleksaillaan sillä, miten kamalaa elämä onkaan nykyään, saatana niitä demokraatteja.
Koska romahdus on oikeastaan sen syytä, että länsimaat ovat luopuneet itse omasta hegemonisesta asemastaan, voikin ihan aiheellisesti kysyä, millaisia vaihtoehtoja Simmonsin maailmassa kansakuntien rauhalliselle yhteiselolle on? Vaikka Nickin työnantajan pojan murha on suoraan kytköksissä siihen, kuka yksittäinen henkilö Japanin kolonialistisen supervaltion puikoissa häärii, tulevaisuudessa häämöttää väistämättömänä ylikansallinen superydinsota. Ainoita turvasatamia vanhan kunnollisen amerikkalaiseen ydinperhe ja omakotitalo lähiössä -idyllin säilyttämiseksi on Teksasin itsenäinen osavaltio. Flashbackin käyttöä idyllissä ei kuitenkaan suvaita. Teoksen maailmassa riippuvuus on mitä ilmeisimmin henkilön oma valinta, johon ei mitään hoitoa tarvitse julkiselta sektorilta löytyä. Kuulostaa aika oikeistolaiselta tämäkin. Tosin, vaikka kaikenlainen sosialismi vie tuhoon kaikkialla muualla, Teksasissa julkisen puolen tarjoamaa velkaa vastaan kuka tahansa saa asiallista terveydenhuoltoa ajoissa.
Simmonsin ongelma ei ole se, että hänen esittämänsä dystopiansa juurisyyt ovat tyypillisiä oikeistolaisia uhkakuvia vaan se, että jatkuvasti lyö silmille, kuinka kyseessä vaikuttaa olevan enemmän poliittinen manifesti kuin tieteisromaani. Henkilöhahmoille ei anneta mitään mahdollisuuksia nähdä asioita toisin eikä yhteiskunnallisen järjestäytymisen variantteja ole, kaikki valtiot ovat joko autoritäärisesti hallittuja tai sitten ne Flashbackin maailmassa lakkaavat olemasta suvereeneja. Syyn yhteiskunnan romahtamiseen täytyy olla sosiaalidemokratiassa ja suvaitsevaistossa, koska terveydenhuoltoa ja sosiaaliturvaa ei voi tarjota kaikille niitä haluaville. Miksi? No, sitten ihmiset eivät tee työtä, käyttävät vain huumeita. Miksi? Koska niitä myydään heille. Okei, mikseivät sitten kaikki käytä huumeita jo nyt siellä, missä niitä saman aikaisesti myydään ja missä sosiaaliturva on helpommin saatavissa kuin Yhdysvalloissa?
Hauskinta kirjassa ovat kohtaukset, missä Simmons todellakin läväyttää lukijalle päin naamaa täysin selittelemättä jonkin mielipiteensä.
Taide on Flashbackin dystopisessa maailmassa kamalaa, koska julkishankkeisiin palkatut taiteilijat ovat vähemmistöasemansa eivätkä taiteellisten ansioidensa perusteella valittuja. Kaikenlaiset poliittiset terroristijärjestöt tekevät hyökkäyksiään päivästä toiseen ympäri maailmaa, kun Yhdysvaltojen poliisilaitokset ja ulkopolitiittinen voimankäyttö ovat aivan rapautuneet. Pankissakaan ei ole virkailijoita paikalla, kun Leonard yrittää mennä sinne asioimaan. Suurin osa autoista on onnettomalla kantamalla toimivia sähköautoja.
Ja tietysti yliopistomaailmassa eletään täysin irrallaan maailmasta – eihän niin moni akateemikko voisi muuten paljastua vasemmistolaiseksi, vai mitä? Kuulostaa melko suoraan populististen oikeistolaisten ajattelijoiden oppikirjasta lainatulta. Leonard sanookin toiselle akateemikolle ihan suoraan pohtiessaan, miten yhteiskunnan romahtaminen oikein tapahtui:
”[–] oman elämäni ja siihen kietoutuneiden tapahtuminen kuvaaminen kuluneen vuosikymmenen ajalta eivät valaisisi mitään. En ollut tällä planeetalla. Olin yliopistojen kampuksilla.”
s. 73
Ja lopun todellinen alku? Eräässä takaumassa Leonardille esitellään toisen professorin toimesta kaaviota Yhdysvaltojen velkaantumisesta. Valtio on mennyt jo vararikkoon, mutta pahempaa on luvassa. Taloustieteilijä esittää, että parissa vuosikymmenessä – eli romaanin pääasialliseen tapahtuma-aikaan mennessä – avustusohjelmien rahoituslainojen korko olisi suurempi kuin bruttokansantuote. Leonard ei voi ymmärtää tällaista pelleilyä: demokraattina hän uskoo, että talous elpyy. Taloustieteilijä syyttää ihan suoraan Obaman hallinnon aikaisia avustusohjelmia tästä kierrepallosta.
Ai niin, sanoinko? Ilmastonmuutoskin paljastui vain huijaukseksi. Ihan noin vain.
Simmonsin eduksi on sanottava, että poliittisesta paasaamisesta huolimatta teos on välillä hyvinkin vauhdikas ja toimintakohtaukset osaavat olla hyvinkin mukaansa tempaavia. Se ei kuitenkaan riitä pelastamaan kokonaisuutta.
Dan Simmons: Flashback
694 s., kovakantinen
Like Kustannus Oy, 2012
suomentanut: Einari Aaltonen
englanninkielinen alkuteos: Flashback (2011)
Korteneva 