”Useimmat väkivaltarikolliset murjovat tiensä läpi elämän kuin ihmishahmoiset moukarit. Heidän kätensä ovat jatkuvasti nyrkissä, eivätkä he osaa suunnitella nenäänsä pidemmälle. He jäävät helposti kiinni. He puhuvat liikaa. He palaavat rikospaikalle ja herättävät siellä huomiota kuin auton puskuriin sidotut peltitölkit. Mutta joskus sekaan sattuu poikkeus, harvinainen kuin verikuu. Lumileopardi, joka luikahtaa äänettömästi ohitse.”
s. 46
Vaikken yleensä lue true crimea, Michelle McNamaran Katoan yön pimeyteen on ollut lukulistallani siitä asti, kun katsoin kirjan pohjalta tehdyn minisarjan. (Lämmin suositus, sarja on ehdottomasti yksi suosikeistani true crime -genressä ja tuotanto on taattua HBO-laatua.)
Sarjan katsoneelle oli hienoa päästä ”kuulemaan” McNamaran ääni, sitä kun ei 2021 ilmestyneessä sarjassa ollut, sillä Michelle kuoli 2016. Myös Katoan yön pimeyteen jäi osin keskeneräiseksi ja kirjan loppuun saattamisesta vastasivat rikoskirjoittaja Paul Haynes, jonka kanssa McNamara oli tehnyt yhteistyötä Golden State Killerin arvoituksen parissa, ja tutkiva journalisti Billy Jensen.
Michelle McNamara oli nuoruudessaan asunut lähellä paikkaa, jossa tapahtui nuoren tytön selvittämätön murha. Tapahtuma oli lähtölaukauksena elämänkestoiselle kiinnostukselle murhiin ja tosielämän rikosjuttuihin. Kun Michelle kirjassa miettii, miksi hän alkoi selvittämään vuosikymmeniä ratkaisematta olevaa yhden henkilön rikosten aaltoa 1970-luvun Yhdysvaltojen länsirannikolla, hän toteaa:
”Haluan nähdä tappajan kasvot.
Hän menettää voimansa, kun tiedämme, miltä hän näyttää.”
s. 70
Golden State Killer vastasi ”uransa” aikana tiettävästi 13 murhasta, viidestäkymmenestä seksuaalisesta hyväksikäyttötapauksesta ja yli kahdestasadasta murrosta yksityisiin asuntoihin. Vaikka rikossarja oli poikkeuksellisen laaja, McNamara huomasi aloittaessaan tutkimuksensa, että GSK:sta oli kirjoitettu vain yksi, vaikeasti saatavissa oleva omakustanne. Samaan aikaan monista paljon pienemmästä rikosmäärästä tuomitusta oli heille omistettuja tv-sarjoja, lukuisia kirjoja ja muuta materiaalia, kuten kokopitkiä Hollywood-elokuvia. GSK:n henkilöllisyyttä ei ollut saatu selville ja monet rikostutkijat ja muut tapauksen kanssa työskennelleet uskoivat, että rikosten loppuminen merkitsi tekijän kuolemaa.
McNamara ei ollut lainkaan yhtä varma. Teoksessa nostetaankin esiin esimerkkejä muista väkivaltaisia rikoksia tehneistä henkilöistä: eräs oli lopettanut sarjamurhaamisen mentyään naimisiin ja jäi kiinni vasta paljon myöhemmin.
Vaikka sanotaan, että ajan kuluessa jäljet viilenevät, näin ei aina tapahdu. Kun McNamara aloittaa kuumeisen selvitystyönsä 2010-luvulla, DNA-teknologiassa on tapahtunut merkittäviä edistysaskeleita sitten Golden State Killerin viimeisimmän tunnetun henkirikoksen vuonna 1979. Teknologian avulla aiemmin toisiinsa kytkemättä jääneet sarjamurhat ja raiskaustapaukset osataan yhdistää saman tekijän tekemiksi. 1970-luvulla myöskään Yhdysvaltojen eri osavaltioiden poliisipiirit eivät jakaneet tietoa keskenään samassa mittakaavassa kuin nykyään. Edellytykset GSK:n nappaamiselle vaikuttavat kirjan edetessä paranevan, vaikka osa McNamaran haastattelemista entisistä poliiseista onkin kyynistynyt.
Teoksen tekstistä on sanottava, että ainakin käännös on todella mukaansatempaavaa ja kiinnostavaa luettavaa. Suorastaan ahmin sivun toisensa jälkeen. Teos ei keskittynyt mässäilemään rikosten yksityiskohdilla, vaan myös paikallisyhteisöjen ja uhrien äänelle oli jätetty tilaa. Kirjassa myös mietitään useaan otteeseen, kuinka perusteltua kiinnostus todellisiin rikosjuttuihin on: glorifioidaanko siinä vain rikollisia. McNamara päätyy kuitenkin olemaan toista mieltä. Uhrit ansaitsevat tietää tekijän ja tekijä ansaitsee sen, että hänen naamionsa riisutaan, jotta hän menettää valtansa.
Ajattelin kirjaa kirjastosta lainatessani, että olisi varsin mukavaa lukea tietoteosta, joka ei liippaa omia historianopintoja pätkän vertaa. Toisin kuitenkin kävi. McNamaran journalistinen tutkimustyö muistuttaa monella tapaa historiallista tutkimusta. Aiheen ja todistevuorien penkominen sekä kirjoittaminen ovat pääosin yksinäistä puurtamista silloinkin, kun tapauksessa on Golden State Killerin kaltaisen henkilön metsästäminen, joka aiheena on synnyttänyt aktiivisen Internet-keskustelukulttuurin.
”Tutkijan kammio” McNamaran tapauksessa on usein hänen oma vuoteensa, hotellihuone tai lapsen leikkihuone tämän mentyä nukkumaan. Kirja saa useassa kohtaa kysymään, voiko aiheeseen uppoutuminen olla liian syvää – mitä jos tutkimus alkaa syömään arjesta ja omasta hyvinvoinnista?
”Olen huomannut, että uskottavan epäillyn aiheuttama innostus on läheistä sukua parisuhteen alun sokealle rakkaudelle – molemmissa tapauksissa järki yrittää hillitä odotuksia, mutta silti sitä jatkaa täyttä höyryä eteenpäin, koska tuntee niin vahvasti, että tässä on nyt Se oikea.”
s. 221
Lukemani painoksen lopussa on sekä McNamaran puolison Patton Oswaltin loppusanat että päivitetyt loppusanat. Kuten todettua, teoksen viimeisteltiin Michellen kuoltua. Etenkin dokumenttisarjassa Patton Oswalt antaa ymmärtää omissa haastatteluosioissaan, että on täysin mahdollista, että McNamara meni todellakin liian syvälle tutkimusaiheeseensa. Jokainen edistysaskel, uusi haastateltava entinen tutkija, uusi DNA-osuma, uusi haltuun saatu aineisto, antoi McNamaralle voimaa puurtaa eteenpäin ja uskoa siitä, että Golden State Killer vielä saataisiin napattua. Toisaalta jatkuva univaje, painajaiset, pelkotilat ja niiden lääkitseminen ja omistautuminen lähes täysin yhdelle asialle saattoivat edesauttaa Michellen poisnukkumista.
Jonkinlaista tyydytystä lukija voi kuitenkin saada siitä, että Golden State Killer napattiin lopulta vuonna 2018. McNamara ei ollut tätä näkemässä, mutta Oswalt ja moni Michellen kanssa aikanaan yhteistyötä tehneistä nykyisistä tai entisistä viranomaisista oli sitä mieltä, että kirjalla oli keskeinen merkitys GSK:n kiinnisaamisessa vähintään siksi, että tapaus sai vihdoin kansallisesti ja kansainvälisesti ansaitsemaansa huomiota.
Lisää tietoa Golden State Killerista voi löytää mm. Golden State Killer -verkkosivustolta (mm. luettelo rikoksista, rikosten sijainti kartalla (huom., ei tarkka uhrien henkilöllisyyden suojelemiseksi).
Michelle McNamara: Katoan yön pimeyteen: Tositarina yhden naisen pakkomielteestä jäljittää Golden State Killer
413 s., kovakantinen
Atena Kustannus Oy, 2019
suomentanut: Aura Nurmi
englanninkielinen alkuteos: I’ll Be Gone in the Dark: One Woman’s Obsessive Search for the Golden State Killer (2018)
Artikkelin kuva oma kuvakaappaus.
Kirjan ovat arvostelleet myös mm. Kirjakaapin kummitus ja Kirjasähkökäyrä.
Korteneva 