Yläasteikäinen Maddie Kim saa yllättävää apua tuntemattomalta henkilöltä Internetin välityksellä päästääkseen eroon koulukiusaajistaan. Pian paljastuu, että teknologiayritys Logorhythms on valehdellut vuosia Maddien perheelle tämän isän kuolemaan liittyvistä yksityiskohdista. Maddien isä David Kim oli nimittäin luvannut olla yksi ensimmäisistä ladatuista tietoisuuksista – ja juuri hän on Maddien salaperäinen avunantaja.
Vuonna 2022 AMC+:lla ensiesityksensä saanut aikuisille suunnattu animaatiosarja Pantheon keskittyy science fictionissa viime vuosina ehkä isompaa huomiota ajankohtaisuutensa takia saaneen AI-teknologian sijasta niin kutsuttuun UI:hin eli ladattuun tietoisuuteen (engl. uploaded intelligence). UI-teknologiassa edistyneen koneälyn sijasta kyseessä on todellisen ihmisen tietoisuuden lataaminen tietojärjestelmään. Logorhythms-yrityksen kehittämässä innovaatiossa on kuitenkin heikkoutensa: tietoisuuden lataaminen vaatii ihmisen aivojen kuvantamista tavalla, joka tuhoaa alkuperäisen kudoksen.
Latinankieleen kreikasta lainatun termin pantheon voidaan ymmärtää tarkoittavan jumalan patsasta, jonka yhteyteen on liitetty useiden muiden jumaluuksien symboleita tai tunnuksia.¹ Mikäli sana ymmärretään kaikkien jumalten temppeliä tai palvontapaikkaa tarkoittavana, se tuntuu olevan sarjalle sopiva nimi, kuvaahan se tietoisuuksia, jotka eivät ole enää sidottuja ruumiillisuuden kokemukseen tai aistivälitteiseen informaation käsittelyyn.
Pantheonin keskeisimmäksi teemaksi nouseekin kysymys, missä menee ihmisyyden raja ja voiko yksilölle antaa mahdollisuuden lähes rajattomaan valtaan myös muiden elämää koskien. Onko ladattu tietoisuus enää oikeusturvaa nauttiva henkilö vai yrityksen omistama tuote? Onko kyse enää ihmisestä vai jonkinlaisesta digiajalle sopivasta jumalhahmosta?
Ensimmäisistä jaksoista lähtien on siis selvää, kuinka suuria eettisiä ja filosofisia ongelmia ladattuihin tietoisuuksiin voi liittyä. Pantheon käsitteleekin kattavasti niistä ilmiselvimpiä. Mitä pidemmälle sarja etenee, yhä vahvemmin nousee esiin myös kysymys siitä, millaisia ongelmia ja riskejä tunteiden motivoimat yksilöt voivat aiheuttaa, kun heillä on paljon normaalia ihmistä suurempi valta toimia tietoverkkojen yhdistämässä ja pitkälti sähköisten järjestelmien varassa pyörivässä globaalissa maailmassa.
Ongelmaa käsitellään asettamalla vastakkain intialaistaustainen insinööri Vinod Chanda ja aivan ensimmäinen ladattu tietoisuus, Wall Streetillä omaisuuksia investointiyrityksille luonut Laurie Lowell. Chanda on valmis tekemään mitä tahansa saavuttaakseen visionsa maailmasta, jossa fyysisten kehojen rajoituksista vapautuneet ladatut tietoisuudet voivat elää ikuista elämää virtuaalisessa utopistisessa yhteiskunnassa. Lowell puolestaan näkee ladatuissa tietoisuudessa ensisijaisesti uhan. Hän ei näe mahdollisena tulevaisuutta, jossa suuryritysten ja omia etujaan ajavien valtioiden intresseillä valitut ja ohjatut ladatut tietoisuudet voivat aiheuttaa kuin merkittävää kärsimystä.
”I spent 43 years as a guy with a body in rooms. I don’t know any other way to understand myself.”
David Kim, jaksossa 4. ”The Gods Will Not Be Chained”
Pantheonin heikoimpia ja parhaimpia puolia on sen visuaalinen toteutus. Animaatio on itselleni tyylillisesti hyvin miellyttävää. Yksi ongelmista on kuitenkin produktiossa tehdyt valinnat saada visualisoitua ladattujen tietoisuuksien kokemus muuttuneesta ympäristöstään. Virtuaalisessa todellisuudessa, ohjelmointikielellä olemassa olevat tietoisuudet eivät tietenkään aisti tai ajattele samalla tavoin kuin fyysisen aistijärjestelmän kautta kokemustaan jäsentävät yksilöt. Pantheon esittää kylläkin mielenkiintoisesti, etteivät ladatut tietoisuudet aina ymmärrä uutta todellisuuttaan ja siksi esimerkiksi Maddien isä ei automaattisesti osaa tehdä kaikkia asioita uudessa ympäristössään kuin häntä aiemmin ladattu Laurie Lowell. Jos kyse onkin jonkinlaisesta traumakokemuksesta, samaan aikaan sarjassa kuitenkin korostetaan, kuinka ladattujen tietoisuuksien kokemus ajankulusta on täysin toisenlainen kuin hengittävillä, fyysisessä todellisuudessa elävillä ihmisillä. Sarjassa ei kuitenkaan perustella sen suuremmin, miksi juuri joissakin asioissa uuteen ympäristöön tottuminen on hitaampaa ladatuille tietoisuuksille kuin monet muut asiat, jotka tuntuvat sujuvan heiltä välittömästi.
Visualisoinnin yksi tarinankerronnallisesti toimivia piirteitä on se, että ympäristö, jossa Maddie ja hänen isänsä VR-lasien ja tietokoneen avulla tapaavat toisiaan, on tietokonepeli jota he pelasivat Maddien lapsuudessa usein. Kovan tieteellisesti ei tietenkään ole erityisen loogista, että tämä on ainakin katsojalle esitetysti sama ympäristö, jossa ladatut tietoisuudet myös ottavat yhteen heidän motiiviensa ollessa vastakkaisia, mutta ehkä kaikkea ei ole mielekästä kuvata vaikeammin kuin on tarpeellista juuri tarinan etenemisen kannalta.
Pantheonin toinen tuotantokausi on jo tuotannossa, joten on mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan tarina tulee etenemään, kun sarjaa aletaan jälleen esittämään. Aivan herkimmille katsojille sarjaa ei kuitenkaan voi missään nimessä suositella, sillä se sisältää varsin väkivaltaisia kohtauksia ja siinä kuvataan toistuvasti aivoihin kohdistuvia invasiivisiä toimenpiteitä.
Pantheon (2022)
41 min/jakso, 8 jaksoa
Sarjan luojat: Craig Silverstein (tv-sovitus), Ken Liu (novellit)
Viitteet
¹ Charlton T. Lewis, Charles Short. A Latin Dictionary. (Oxford: Clarendon Press. 1879.) Perseus Digital Library. http://www.perseus.tufts.edu/hopper/text?doc=Perseus:text:1999.04.0059:entry=Pantheon. Katsottu 3.1.2023.
Kuvat: kaikki artikkelin kuvat omia kuvankaappauksia
Korteneva 