Paras kun yritätte itse kuvitella koko sarjan piirrosruutuja, henkilöhahmot paikoillaan, vaikuttavaa taustaa vasten, mutta samalla yrittäen olla kuvittelematta henkilöhahmoja sen paremmin kuin taustaakaan.
s. 201, novellista Lintujen alkuperä
Italo Calvinon Koko kosmokomiikkaa voinee ehkä pitää tieteisfiktiona, kenties scifi-pakinoina. Teos koostuu lyhyistä novelleista, joiden alussa tyypillisesti on jokin lainaus tai sellaiseksi esitetty, kursiivilla kirjoitettu kappale, johon kertoja Qfwfq reagoi kertomalla omakohtaisen kokemuksensa. Milloin kyse on alkuräjähdyksestä, milloin dinosaurien (kirjoitusasu teoksesta) kuolemasta, Qfwfq on ollut paikalla.
Lukemani painos sisältää alkuperäistä, vuonna 1965 ilmestynyttä teosta kaksin verroin enemmän novelleja. Calvino siis kynäili italiankielisen alkuteoksen julkaisun jälkeen 12 uutta novellia. Kirjan suurin puute on toisto. Qfwfq:n motiiveihin kuuluu usein rakkauden kohteen piirittäminen, monesti epäonnisesti ja suorastaan maanisesti. Vaikka novellit eivät muodosta mitään kronologiaa keskenään ja ne ovat luettavissa erillisinä, Qfwfq:n luonne tuntuu olevan pysyvä entiteetti aina alkuräjähdyksestä nykypäivään. Myös joissakin novelleissa keskeiseksi nostettu tieteellinen ilmiö tai tapahtumasarja muistuttaa toisiaan liiaksikin.
Toisaalta, parhaimmillaan Qfwfq:n seikkailut ovat äärimmäisen innoittavia ja hupaisia – tai vähintääkin sekavia. Novellissa Etäisyys kuusta kuu käyttäytyy aivan toisin kuin reaalimaailmassa: Qfwfq ystävineen pystyy tonkimaan ravinnoksi kelpaavaa maitoa sen pinnalta. Täytyy vain nostaa veneen pohjalle seisomaan tikkaat ja niiltä loikata kuun painovoiman piiriin. Katastrofi on kuitenkin väistämätön luonnon realiteettien muuttuessa. Kun kuu etääntyy, ponnistukset sen pinnalle pääsemiseksi tulevat yhä hankalammiksi ja lopulta mahdottomiksi. Juttuun liittyy tietysti myös nainen. Qfwfq tavoittelee veneen kapteenin vaimoa, joka on rakastunut Qfwfq:n serkkuun. Serkkua kiinnostaa vain kuu ja niinpä vaimokin lopulta jättäytyy etääntyvän kuun matkaan, sillä silloin hän ainakin on mahdollisimman yhtä sen ainoan asian kanssa, joka miestä kiinnostaa.
Mahdottoman rajamaillakin novelleissa on sisäistä logiikkaa, vaikkei eri novellien Qfwfq tee mitään viittauksia toisten novellien sisältöön tai tapahtumiin. Tästä tulee vaikutelma, ettei hänkään välttämättä tiedä, mitä aikojen saatossa on tapahtunut tai ainakaan osaa solmia äärettömän ajan kattavia kokemuksiaan yhteen. Kyse todellakin on kertojasta, joka voi olla epäluotettava – tai sitten ei. Lukijalle tätä pähkinää ei avata. Ja ehkä ei tarvitsekaan. Kiinnostavampaa kuin Qfwfq itse ovat maisemat, joita Calvino teksteihinsä maalaa.
Erityisesti kirjaa voisi suositella henkilölle, jota kiinnostaa science fiction, mutta jolle tieteellinen realismi ei ole sydämenasia. Teoksessa on samantyylistä tieteen ja fantasian sekoittamista kuin jo 1800-luvun lopussa julkaistussa Edwin Abbott Abbottin Tasomaa-lyhytromaanissa. Tosin Tasomaan päähenkilö ei herätä mietteitä kertojan mielentilasta.
Italo Calvino: Koko kosmokomiikka
331 s., kovakantinen
Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2008
suomentanut: Liisa Ryömä
italiankielinen alkuteos: Tutte le cosmicomiche (1997)
Korteneva 