Huolimatta yli kolme vuosikymmentä jatkuneesta liputusperinteestään on Eino Leinon, runon ja suven päivä jäänyt itselleni aika etäiseksi. Kuten ovat taidemuotona runotkin. Oli siis ehkä syytäkin, että sain aikaiseksi pistäytyä paahteisena iltapäivänä Varkauden keskustaan, tarkemmin sanottuna Taidekeskus Väinölän piha-alueelle.
Juhlistaakseen liputuspäivää olivat paikalliset yhdistykseksi järjestäytyneet kirjallisuuden ystävät yhdessä Väinölän kanssa järjestäneet pihalle Wäinölä-areenaksi kutsutun ison valkoisen teltan. Aamuinen ohjelma ei niinkään kiinnostanut allekirjoittanutta, mutta kello yhdeltä paikalle saapui kukapa muukaan kuin Varkauden lahja suomalaiselle runolle ja sanalle, Jukka Itkonen.
Vajaan tunnin ajan kirjainystävien pj. puhutti Itkosta, niin elämänkumppani Ingan hitaasta menettämisestä Alzheimerin taudille kuin urasta ja sen myötä tavatuista ihmisistä. Luonnollisesti puheessa vilisivät Itkosen tekstejä lauluina tulkinneet sekä säveltäneet ynnä muut taiteilijakollegat. Hieman yllättävästi Itkos-Jukka mainitsi kysyttäessä rakkaudestaan väreihin itseensä syvästi vaikuttaneita taiteilijoita: Vincent Van Gogh, Simberg (ja hänen todennäköisesti tunnetuin työnsä Haavoittunut enkeli).
Kello 15.00 oli Z.Z. Topeliuksen vuoro ottaa ohjat. Välissä olisi ollut mahdollisuus kuulla Itkosen joku runoteos sovitettuna jonkinlaiseksi performanssiksi, mutta henkilökohtaisesti tarvitsin energiajuoma- ja kinkkupasteijatauon juuri silloin.
Olin nähnyt viimeksi bändin ilmeisesti vuonna 2015 heidän esiintyessään perinteekkääseen tapaansa Vekara-Varkaus -kesähulinoiden lopetuskonsertissa. Samana vuonna tuli nähtyä myös Itkonen Savontie-orkesterin kanssa (keikkapaikan pakottamien väliaikojen kera). Välissä oli kuitenkin vettä virrannut runsaasti Aurajoessa. Vanhoja poikia jo, ei siitä mihinkään pääse. Itkosellakin pian tulee 70 vuotta lasiin.
Keikan pituudesta voisi toki vähän valittaa, vaikka sinänsä 25 minuuttinen oli ilmaiskeikaksi ihan kelpo. Ehtihän laulu- ja soitinorkesteri monenlaista biisiä tavaillakin, eri yhtyeiltä, eri vuosikymmeniltä. Mutta ohjelmassa tietysti olisi voinut olla vähän osviittaa kestosta.
Siitä huolimatta oli sympaattista ja erikoislaatuista päästä aurinkoisella pihalla kuulemaan Reporadiota ja muita Itkosen tekstejä jälleen livetulkintoina, vaikkei Itkosen ääni aina oikein meinannut kestääkään. Vetivät jopa yhden Magyarin biisin, mitä en bändin Magyar-paidoista huolimatta osannut odottaa.
No, taiteilija se on ikääntyväkin taiteilija. Tai kuten Itkonen itse lohkaisi ammatinvalinnasta kysyttäessä: ”Jos putkimieheks pantais, tämä kaupunki hukkuisi paskaan.”
Jotta runoa ja suvea olisi päivään saanut vielä enemmänkin, kirjastokäynnillä matkaan tarttui Mihai Eminescua ja viilennetty omenasiideri ja Tove Janssonin elämänkerta odottavat ulkoiluttamistaan kesäiltaan. Liputuksen nimikkosankari Eino Leinoa en ehkä vielä jaksa uudelleen kokeilla viime kesänä tympäännyttyäni hänen aiheisiinsa heti kättelyssä. Mutta onhan niitä muitakin sanataiteilijoita.
Korteneva 