Miesten päätymisestä äärioikeistoon löytyy lukuisia kuvauksia, aina parhaan miespääosan Oscar-ehdokkuuden Edward Nortonille saaneesta American History X -elokuvasta lähtien. Äärioikeistolaisista naisista olen nähnyt tai lukenut kuitenkin hyvin vähän. Niinpä kiinnostukseni heräsi välittömästi, kun kirjastossa käteeni sattui muutama vuosi sitten ilmestynyt elämänkerta Vihan morsian.
”Minä olen käynyt neljäntoista iästä lähtien töissä ja maksanut veroja, ja tämänkö minä saan vastineeksi? Minä makaan kotona sairaana ja uupuneena, ja kenelle ne kaikki minun verorahani oikein menevät?”
s. 192
Vihan morsian kertoo Anna-Lena Joners Larssonin tarinan. Riskejä etsivä nuori päätyy aikuistumisen kynnyksellä niin Egyptiin laivalle töihin, rantabaareihin tiskin taakse kuin myös täyttämään vapaa-aikansa jatkuvalla bilettämisellä. Ruotsiin kotiinpaluun aika koittaa kolmen ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen, mutta jatkuva työpaikkojen, asuntojen ja poikaystävien kierto jatkuu. Kunnes noin 25-vuotiaana hän tapaa ensimmäisen kerran miehen, joka vihdoin tuntuu tarjoavan mahdollisuuden todelliseen sitoutumiseen.
Viitisen vuotta vanhempi ”Erik” on metallibändin keulakuva ja tavatessaan hänet Anna-Lena viehättyy ensimmäisenä siitä, miten Erikin ympärillä pyörii jatkuvasti ihailijoita. Mies vaikuttaa elävän todellista rokkistaran elämää, Anna-Lena ajattelee ihastuneena. Kun vuotta myöhemmin hänen silloinen poikaystävänsä muuttuu entistä omistushaluisemmaksi ja suhteeseen saapuu väkivallan uhan aura, Anna-Lena päättää pistää juuri Erikille viestiä.
Alkaa matka, jota Anna-Lena ei alkuun vaikuta edes ymmärtäneensä aloittaneensa. Erikin bändi tekee kansallissosialistia ja rasistisia ideologioita kosiskelevaa musiikkia ja ihailijat ovat sen mukaisia. Ideologiat eivät tunnu Anna-Lenaa paljon hetkauttavan. Häntä kiinnostaa huomattavasti enemmän uusnatsien musiikkipiirien estetiikka, kuten miten pukeutua keikoille, ja miten hyvältä biisit kuulostavat kuin antautua juttelemaan politiikasta Erikin tuttavien kanssa.
Ajan kuluessa mielipiteet alkavat kuitenkin muuttua. Hitaan sosiaalisen prässin kautta aiemmin Anna-Lenalle itsestään selvistä asioista, kuten juutalaisten kansanmurhan todellisuudesta, tulee epätotuuksia. Oletetut totuudet on altistettava epäilyksille niiden paikkaansa pitävyyden varmentamiseksi, Anna-Lena yrittää järkeillä eräälle poikaystävälle ennen Erikiä. Ajan kuluessa Anna-Lena saapuu pisteeseen, missä mikä tahansa väite muuttuu todelliseksi, jos se tukee omaa kokemusta maailman epäreiluudesta.
Teoksessa on ehkä mielenkiintoisinta se, miten äärioikeistolaisiin piireihin voi päätyä hyvinkin aatteesta itsestään kiinnostumattomana. Anna-Lenaa äärioikeistolainen ajattelu ja teoriat alkavat kiinnostaa vasta siinä vaiheessa, kun hän makaa raskauden keskeytettyä hänen kipulääkityksenä kuukausia kotisohvalla työttömänä ja turhautuneena ja alkaa viettää aikansa syyttäen omista vaikeuksistaan maahanmuuttajia keskustelufoorumeilla samanhenkisten kaikukopassa. Siinä vaiheessa hän on jo ollut äärioikeistolaisten keikoilla esiintymässäkin ja jopa levyttänyt miehensä kanssa natsihenkisen balladilevyn. Ideologia tuntuu kuitenkin muistelmissa hänelle vaivaannuttavalta ja ikävältäkin keskustelunaiheelta vielä silloinkin, kun hänen miehensä on tatuoinut hänelle SS-sotilaan pohkeeseen.
Numero 8 oli yhtä kuin H, ja 2 yhtä kuin B, toisin sanoen 88 tarkoitti Heil Hitler ja 28 oli puolestaan Blood & Honour. Sellaiset tervehdyskoodit auttoivat tunnistamaan muut samanmieliset. Minusta se kuulosti jossakin määrin jännittävältä, melkein kuin puhuttaisiin jotakin ikiomaa kieltä. Mutta samalla se koko juttu vaikutti mielestäni hiukkasen lapselliselta, vähän sellaiselta mitä harrastettiin välitunnilla koulun pihalla.
s. 147
Kenenkään ajatusmaailma ei ole täysin ristiriidaton. Perheeltään Anna-Lena haluaa peittää omat ja Erikin äärioikeistolaiset sympatiat viimeiseen asti. Anna-Lena myös suhtautuu lähtökohtaisesti lähinnä alentuvasti keikoilla näkyviin nuoriin miehiin, joista hän aistii että he ovat päätyneet porukkaan vain osattomuutensa takia. Itsereflektioon menee kauan aikaa, jos sitä saadaan kattavasti teoksen lopussakaan. Samanlainen elämällään vihan täyttävä ihminen kuin alaspäin katsomansa nuorukaiset Anna-Lenakin päätyy olemaan, kun olosuhteet ovat hänelle suotuisat.
Kiinnostavaa äärioikeistolaisiin piireihin ja ajatteluun päätymisen lisäksi on matka pois ideologian parista. Anna-Lenan tapauksessa kyse on sekä siitä, että hän näkee elämäntavan etenkin bändin ja muiden ihmisten suhtautumisen takia tulevan rajoittamaan hänen lastensa elämää. Yksi syy on myös parisuhteen kestämättömyys, jolloin Anna-Lenan on välttämätöntä havaita, ettei hänellä ole yksinhuoltajuuteen vaadittavia tukipilareita enää ympärillään. Muut (myös uuden asuinalueen maahanmuuttajataustaiset) äidit luovat hänelle uuden mahdollisen yhteisön, johon liittyä. Tapaamalla maahanmuuttajia Anna-Lena alkaa ymmärtää, ettei hänen aiemman sosiaalisen kehyksensä tarjoilema kuva taida vastatakaan ympäröivää todellisuutta.
Jessika Devert & Anna-Lena Joners Larsson: Vihan morsian – Tosikertomus
382 s., pehmeäkantinen
HarperCollins Nordic, 2017
suomentanut: Pasi Punnonen
ruotsinkielinen alkuteos: Nazibruden; en sann historia (2016)
Korteneva 