Monet Leonid Gaidain ohjaustöistä olivat aikansa menestyselokuvia Neuvostoliitossa. Niin myös vuonna 1965 julkaistu komedia Operaatio ”Y” ja muita Shurikin seikkailuja.
Operaatio ”Y” ja muita Shurikin seikkailuja koostuu kolmesta tarinasta, joiden yhdistävä tekijä on jokaisessa esiintyvä teknillisessä korkeakoulussa opiskeleva nuori Shurik. Päähenkilö on nimeä ja näyttelijää myöten sama kuin Gaidain Iivana Julma vaihtaa ammattia ja Morsiamen ryöstö kaukasialaisittain -elokuvissa, mutta hahmojen yhteyttä ei elokuvassa sinänsä sinetöidä.
Ensimmäisessä kertomuksessa Shurik vaatii linja-autossa istumapaikkaa raskaana olevalle naiselle ja joutuu nujakkaan ajatukselle nuivan juoppolalli Fedjan kanssa. Fedja saa 15 päivän työkomennuksen rangaistukseksi, samalle rakennustyömaalle, jossa Shurik tekee opintojen ohessa töitä. Tynnyririntainen Fedja tekee isommuuttaan ja röyhkeyttään Shurikin olosta mahdollisimman ikävää, kunnes tämän mitta tulee täyteen.
Yhteiskunnallista näkökulmaa elokuvasta etsiessään voisi tarkastella esimerkiksi työrangaistukseen komennettua miesjoukkoa, joihin Fedja kuuluu. Poliisimiehet kutsuvat miehiä alkoholisteiksi ja parasiiteiksi vähät välittämättä mitä nämä itse tästä ajattelevat. Ylipäätään ryhmän kuvaus ei ole kovin imarteleva, mutta kai se on myös aikansa kuvaa. Ehkä neuvostoihminen piti paita rikki kulkevaa työtöntä tyhjäntoimittajana ja riidanhaastajana? Vähän alempi arvoisena ihmisenä, jolle saa vapaasti nauraa ja joka on täysin omasta ansiostaan päätynyt yhteiskuntapalveluksen piiriin?
Vastauksia tällaisiin kysymyksiin on äkkiseltään vaikea tietää, kun katselee leffaa vain 2020-luvun vinkkelistä eikä tee verrantoa koko Gaidanin tuotannon saati sitten laajemmin muidenkin ajan neuvostofilmien pohjalta. Miksi elokuvan opiskelijat toisessa tarinassa ovat nimenomaan teknillisen korkeakoulun opiskelijoita? Miksi epärehellisin hahmo on nimenomaan kolmannen tarinan yrittäjä ja rikollisia nimenomaan torimyyjinä osa-aikaisesti toimivat hahmot?
Fedjan ja Shurikin välien selvittely koostuu takaa-ajoista, täysin tarpeettomasta Fedjan naaman tervaamisesta ja muusta slapstick-pelleilystä. Blackface-kohtauksen yliampuvuus sinetöidään lannevaatteella ja yrityksellä heittää Shurikia seipäällä kuin se olisi keihäs. Elokuva on toki oman aikansa peili, mutta ehkä jotkut asiat saavat jäädäkin 1960-luvulle…
Toinen osa kertoo kahdenlaisesta pakkomielteestä. Teknillisen korkeakoulun opiskelijoilla on edessään haastava koe, johon jokainen yrittää löytää sopivat vastaukset tai huijauskeinot. Shurik lukee toisen opiskelijan olan yli tämän muistiinpanoja niin keskittyneesti, ettei tajua seuraavansa tätä aina tämän kotiin asti. Muistiinpanot tehnyt Lida ei myöskään ymmärrä tuon taivaallista siitä, että hänen kaverinsa on vaihtunut linja-autossa Shurikiksi. Molemmat löytävät toisensa uudelleen vasta kokeen jälkeen – mutta kummallakaan ei ole tajua siitä, että he ovat jo tavanneet.
Toisessa osassa erityisen hauskaa oli huomata, miten paljon ihmisiä esitettiin lukemassa kävellessään ja muutenkin katukuvassa. Tällainen esitys ei varmaan tuntunut kovin kummalliselta vielä 1960-luvulla, mutta nykyään kai ihmiset sekä lukevat vähemmän että enemmän kotonaan kuin kaduilla? Itse en nimittäin kuollaksenikaan muista edes edellistä kertaa milloin olisin nähnyt jonkun lukevan jossain muualla julkisilla paikoilla painettua sanaa kuin ehkä kirjastossa.
Kakkososasta leikattiin aikanaan myös oma lyhytfilminsä ja se onkin mielestäni leffan tarinoista ehein ja paras. Takaa-ajojen sijasta tarinaa rakennetaan sen varaan, miten jo aiemmin kuljetusta ympäristöstä tulee Lidan ja Shurikin toisiinsa ihastuttua aivan uudenlainen. Opintoihin keskittyessä molemmat ylittivät katutöiden takia avatut viemärikaivot leikiten vaikka huomio olikin muistiinpanoissa ja toisiinsa keskittyneinä he taas kompuroivat kadulla niin, että Shurik jopa putoaa kaivoon.
Viimeisessä osassa Shurikin vuokraemäntä on yövahtina liikekiinteistössä, jonka omistaja on palkannut viranomaistarkastukselta välttyäkseen kolme hulivilihuijaria murtautumaan. Shurik lupautuu ensin vuokraemännän sukulaislasta ja ruoanlaittoa vahtimaan, mutta toteaa tehtävät itselleen mahdottoman hankalaksi. Hän ryntää kiinteistölle ottaakseen mieluummin yövahdin homman kontolleen. Rosvot saavat vastaansa avuttoman mummon sijasta nuoren salskean miehen. Taka-ajokahinoiden, miekkataistelun ja muiden hölmöjen sattumusten jälkeen näyttää lopulta kuitenkin siltä, että mummo on koko revohkan pätevin tyyppi.
Jos Operaatio ”Y” ja muita Shurikin seikkailuja hauskuuttaa, voi hyvillä mielin siirtyä seuraavaan Gaidaihin. Leffassa näyttelee monia Gaidain muissakin elokuvissa nähtäviä näyttelijöitä Demyanenkon lisäksi ja myös käsikirjoittajatiimi on sama kuin vaikkapa Briljanttikädessä. Kolme roiston koplakin nähdään uudelleen muissa elokuvissa. Gaidain tuotannon mielekkyydestä katsojalle tuntuu saavan varsin hyvän kuvan mistä vain yksittäisestä filmistä.
Operaatio ”Y” ja muita Shurikin seikkailuja (1965)
1 h 35 min
Ohjaaja: Leonid Gaidai
Käsikirjoitus: Moris Slobodskoy, Yakov Kostyukovsky, Leonid Gaidai
Alkuperäinen venäjänkielinen nimi: Операция „Ы“ и другие приключения Шурика / Operatsiya „Y“ i drugie priklyucheniya Shurika
Kuvat:
1, 2. Russian Film Hub: Operation Y and Shurik’s Other Adventures (katsottu 2.1.2021).
Korteneva 