Millainen kauhuelokuva saadaan aikaan sisällyttämällä mahdollisimman moni kauhuklassikko yhteen ja samaan elokuvaan? The Dead Don’t Die (2019) on ohjaaja-käsikirjoittaja Jim Jarmuschin vastaus kysymykseen.
Centervillen pikkukaupungissa tapahtuu kauhistuttava kaksoissurma. Lakoniset paikallispoliisit Cliff Robertson (Bill Murray) ja Ronnie Peterson (Adam Driver) joutuvat keskeyttämään sopivasta kahvinjuontiajasta ja donitseista murehtimisen. Peterson huomaa välittömästi, että vammojen perusteella kyseessä täytyvät olla zombiet.
Pureksimattahan ei poliisipäällikkö Robertson väitettä niele, mutta kovin railakasta vastarintaakaan hän ei esitä. Kun epäkuolleita alkaa vaellella kadulla, kaupungin sekalaiselle seurakunnalle ei jää epäselväksi, että nyt kannattaa etsiä oksasaksensa ja kiväärinsä.
Peterson hoksaa, että zombiet näyttävät jumittavan asioissa, joista ne olivat eniten kiinnostuneita eläessään. Kuinka voisikaan olla huomaamatta, kun asiaa hierotaan katsojankin naamaan toistamiseen kohtauksilla, joissa zombiet paukuttelevat apteekin ovia toistellen lääkemerkkejä ääneen ja kantelevat kahvipannuja ympäri kylän raittia.
Kuulostaa vähän The Walking Dead -tv-sarjan kiistellyltä aloitusjaksolta? Sarjassa epäkuolleeksi muuttunut tyttö kanniskelee pehmoeläintä huoltoasemalla, vaikka sarjakuvissa joihin sarja perustuu tällaista zombien inhimillistä käytöstä ei kuvattu lainkaan. Onko juttu sitten irvailua sarjalle vai ei, sen tietää varmaan vain Jim Jarmusch – tai joku vanhoihin kauhuklassikoihin perehtyneempi henkilö kuin allekirjoittanut.
Suurin osa viittauksista on elokuvajulisteiden muodossa: Centervillen huoltoasemaa pitää elokuvadiggari Bobby Wiggins (jota kutsutaan Frodoksi ehkä pari kertaa liikaa), jonka sisustusmaku koostuu fanituotteista. Referenssit on niin näppärästi listattu IMDb:ssä, että jos asia kiinnostaa, voi vilkaista sieltä. Asiasta voi kauhuelokuvafani toki myös tehdä vaikka (turvattoman) juomapelin: joka kerran tunnistaessaan viittauksen toisesta elokuvasta katsoessaan, ottaa janojuomasta hörpyn.
Suorien viittauksien lisäksi The Dead Don’t Die käyttää hyväkseen ns. genre trophy -huumoria. Kauhukomedioissa on yleisestikin ottaen ollut tapana luisua käyttämään genrelle niin yleisiä ja koluttuja elementtejä, että niissä ei genren suurkuluttajille enää edes ole mitään pelottavaa tai erikoista.
Zombiekauhussa tällaisiin elementteihin kuuluu esimerkiksi Tilda Swintonin näyttelemän Centervillen hautausurakoitsijan katanan kanssa heilumiset. Siistin näköistä? Juu, mutta kyseinen perinteinen japanilainen teräase on kokenut melkoisen inflaation oltuaan suunnilleen jokaisessa varteenotettavassa kauhupelissä vaihtoehtoinen kättä pidempi zombeja vastaan. (Ja käytelläänhän sitä toki The Walking Deadissakin.)
Kliseisten elementtien valinta tarkoituksella ei myöskään ihan yksi yhteen tarkoita, että yhdistettynä niistä kaikista tulisi hassun hauskoja.
Lakoniset henkilöhahmot, etenkin Steve Buscemin esittämä maanviljelijä Frank Miller Make America Great Again -hatussaan, antavat elokuvalle pientä kulttielokuvapotentiaalia. Hahmolle ei ole selvää, että hänen maillaan haahuilevat epäkuolleet ovat epäkuolleita – hänelle ne esittäytyvät vain tunkeilijoina tiluksilla. Hautausurakoitsija puolestaan on tietysti myös skotti ja puhuttelee kaikkia etu- ja sukunimellä ihan vain, koska se on vähän rasittavaa ja ehkä siis myös hauskaa.
Kulttielokuvia ei kuitenkaan varsinaisesti synny tarkoituksellisesti yrittämällä tai pyytämällä remmiin Bill Murray vaan lopullisen tuomion antaa yleisö. The Dead Don’t Dien parasta antia ovat nimekkäimmät näyttelijät ja on vaikea nähdä, miten nautittava elokuva olisi ilman roolituksia. Sellaisenaan siinä on hetkensä, etenkin jos camp-elokuvat yleisesti ottaen kolahtavat. Kuitenkin usein – etenkin alussa – jäin vain odottamaan, milloin seuraava kohtaus tulisi. Ulkopaikkakuntalaiset nuoret ja paikallisessa nuorisovankilassa asuvat nuoret tuntuivat melko epäolennaisilta lisäyksiltä: toisin kuin vanhemmat hahmot, he eivät zombeja vastaan pääse taistelemaan.
Elokuvan sosiaalinen kommentaari tyrehtyy tasolle, jossa pohditaan pikaisesti, tekeekö elektroniikka ja viihde meistä kaikista lopulta zombieita. Voinee siis hyvällä omallatunnolla sanoa, ettei katsoja ainakaan älyllisessä mielessä menetä hirveästi mitään skippaamalla elokuvan tyystin.
The Dead Don’t Die (2019)
1 h 44 min
Ohjaaja: Jim Jarmusch
Käsikirjoittaja: Jim Jarmusch
Korteneva 