Elokuva: Maa on syntinen laulu (1973)

Kotimaisisten kirjastojen sähköisissä elokuvien lainauspalveluissa on tarjolla paljon vanhempia suomalaisia elokuvia, jotka ovat olleet itselle 1990-luvulla syntyneenä lähinnä nimenä tuttuja. Niihin ei kuitenkaan liity mitään omia kokemuksia, kuten varmaan monelle vanhempien elokuvien kanssa kasvaneelle.

Mielenkiintoani näiden sähköisten lainauspalveluiden valikoimissa kutitteli Rauni Mollbergin ohjaama Maa on syntinen laulu. Elokuva on valmistunut vuonna 1973 ja ainoa etäinen muistoni siitä on lapsuudessani kuultu epämääräinen viittaus siihen, ettei se ole ainakaan lasten elokuva. Kuten ei toki moni muukaan suomalainen kulttimaineeseen noussut klassikko.

Miltä paljon aikanaan keskustelua herättänyt ja edelleen suomalaisen elokuvan piirissä klassikkomainetta nauttiva elokuva kuitenkin näyttää 2020-luvun suomalaisen silmin?

Maa on syntinen laulu sijoittuu 1940-luvun Pohjois-Suomeen. Elokuvan päähenkilö on nuori Martta, joka rakastuu palavasti lappilaiseen Oulaan. 1940-luvun seksuaalimoraali ja Oulan huono maine naistenmiehenä estävät kuitenkin Martan isää hyväksymästä suhdetta. Vaikeuksia Martalle aiheuttaa myös kylässä asuva Kurki-Pertti, jonka äidin mielestä Martasta tulisi vielä hänen pojalleen hyvä vaimo. Pertti tuntuisi tyytyvän vähempäänkin kuin kristilliseen avioliittoon, mutta Martta puolestaan ei miehestä välittäisi.

Maa on syntinen laulu -elokuva perustuu Timo K. Mukan samannimiseen romaaniin. Romaani on kirjoitettu niin kutsuttuun balladimaiseen tyyliin, jonka lyyrisemmän puolen puuttumisesta brutaalimpien osuuksien kustannuksella Mollbergin elokuvasovitusta on usein kritisoitu. Kuitenkin hahmojen repliikit ovat hyvin pitkälti suoraan teoksesta.

Toinen yleinen kritiikin kohde on elokuvassa nähtyjen kohtausten aitous. Etenkin eläinten kohtelu herättää kysymyksiä. Kohtaukset ovat pääasiassa hyvin autenttisia: mitä filmillä näkyy, on hyvin pitkälti oikeasti näytelty ja esitetty kameran edessä. Niin kutsutun trikkikuvauksen ystävä Mollberg ei selvästi ole. Usein erikoismainintana Mollbergin autenttisuuden tavoittelusta Maa on syntinen laulu -elokuvasta nostetaan esiin hyvin varhain filmissä esitettävä kohtaus, jossa väärässä asennossa syntyvä vasikka paloitellaan oikeasti elävältä, kerronnan mukaan emän säästämiseksi.

Ohjaaja Rauni Mollberg on kasannut poikkeuksellisten rujojen aikalaisten ja amatöörinäyttelijöiden liigan, joka saa elokuvaan outoa naturalistista kuvauksellisuutta. Käsikirjoitusta Mollbergin ja Pirjo Honkasalon kanssa hionut Panu Rajala toteaakin blogissaan vuonna 2014 mm. seuraavanlaisesti:

Mollen voima oli noiden alkuperäisten kansanhahmojen keräilyssä: mitä ruokottomampi naama, sen parempi. Groteskissa liioittelussaan hän oli Fellinin sukua, mutta taiteellisessa katsannossa jää kauaksi taakse. Niin kuin se saarnaajakin Poudan seuroissa: suoraan elävästä elämästä siirretty tyyppi, juuri tuolla samalla nuotilla  saarnasi välitauoillakin. Puhumatta Isä-Juhanista, Jauhojärven isännästä: olipa väkevä kasvo. Molle juotti häntä humalaan ja veti kerran turpaankin saadakseen aitoja reaktioita.³

Panu Rajala

Ehkä juuri naturalistisuutensa ja raakuutensa tähden Maa on syntinen laulu tuntuu hyvin autenttiselta kuvaukselta 1940-luvun maaseudun elämästä. Ajan kuvatut elinolosuhteet ovat hyvin erilaiset, suorastaan hätkähdyttäneellä tavalla. Sairaus ja puute ovat läsnä, jos eivät jokaisessa pirtissä, niin ainakin niiden uhka välähtelee silmäkulmassa. Saarnamiehen kuunteleminen ajaa muutoin viinaan menevät ja aviottomia suhteita harrastavat kyläläisetkin suoranaiseen uskonnolliseen hekumatilaan. Kuitenkin jokaisen vankkumaton usko Vapahtajaan unohtuu siveellisyydessä ja toiminnan tasolla sillä hetkellä, kun saarnamies itsekin poistuu tuvasta toiseen huoneeseen ”rukoillakseen” kahdestaan yhden seurakuntalaisensa kanssa.

Tämä kaksijakoinen ja varmasti monelle nykykatsojalle vieras suhtautuminen kirkkoon ja uskoon onkin yksi merkittävä tekijä, miksi Maa on syntinen laulu hätkähdyttää nykyään. Samaan aikaan hahmojen arkipuheessa ihminen menee kuoltuaan Herran huomaan ja pian juodaankin viinaa hautajaisten jälkeen reessä ja lauletaan humalassa omana aikanaan riettaita lauluja.

Elokuva on luonteeltaan sen verran väkivaltainen ja luonnonmukainen, ettei sitä ainakaan nuoremmille katsojille voi suositella. Kohtausten välittämä aitouden tunne on kenties ainutlaatuista, mutta tekee myös vaikeaa seurattavaa elokuvassa esitetystä seksuaalisesta väkivallasta ja eläinten kohtelusta. Pelkästä fyysisestä väkivallasta puhumattakaan. Voineekin ehkä todeta, että ei ole häpeä jättää elokuvaa kesken klassikkomaineestaan huolimatta, jos sen katsominen tekee pahaa.

Maa on syntinen laulu (1973)
1 h 48 min , katsottavissa: Viddla, Kirjastokino
Ohjaaja: Rauni Mollberg
Käsikirjoittajat: Pirjo Honkasalo, Rauni Mollberg, Panu Rajala, Timo K. Mukka (romaani)

Lähteet ja viitteet:
1. Kuva: IMDB: ”The Earth Is a Sinful Song” (katsottu 16.3.)
2. Kuva: Telsu.fi: ”Maa on syntinen laulu” (katsottu 17.3.)
3. Panu Rajala: ”Syntinen laulu revisited” (katsottu 17.3.)

Yle: ”Maa on syntinen laulu – uudemman kotimaisen elokuvan klassikko” (katsottu 17.3.)