Enrico Gnaulatin teoksen alaotsikko kiinnitti huomioni viimeisimmällä kirjastoreissulla: Back to Normal – Why Ordinary Childhood Behaviour Is Mistaken for ADHD, Bipolar Disorder, and Autism Spectrum Disorder.
Teoksen pääidea rakentuukin sen ympärille, miksi lasten ja nuorten mielenterveysongelmien ja kognitiivisten poikkeavuuksien diagnoosit ovat määrällisesti suorastaan räjähtäneet viime vuosikymmeninä. Gnaulati rakentaa teoksen yli 25 vuoden psykologin uransa ja lukuisten tutkimusjulkaisujen pohjalle.
Kirja keskittyy Yhdysvaltoihin, mutta monet sen kuvaamista ilmiöistä ovat yleistettävissä myös muuhun läntiseen maailmaan. Gnaulati esittää useita syitä tapahtuneille muutoksille hyvin seikkaperäisesti ja asiansa tuntevasti. Lääketeollisuus, lääkärien puutteellinen tieto etenkin lasten kehityspsykologiasta ja kasvaneet vaatimukset vanhemmille ja lapsille tuodaan tarjolle hyvin pureskeltavina ja toisiaan syventävinä kokonaisuuksina.
Myös psykologian vanhat riitapukarit: nk. luonto (nature) ja kasvatus (nurture) -kuppikunnat tuodaan esille. Gnaulatin tulkinnan mukaan nykyinen psykologinen suuntaus on, että etenkin lasten ja nuorten psyykkisissä ongelmissa pyritään diagnostiikan avulla löytämään käytösongelmille syy aivojen rakenteesta, nature-ajattelun mukaisesti. Tällöin ongelmien ratkaisu löydetään korjaamalla aivojen biokemiaa lääkityksellä. Gnaulatista nurture-ajattelun unohtaminen on vain oireiden korjaamista. Tällöin ei puututa pohjalla oleviin syihin, mitkä vaikean tai poikkeavan käytöksen on aiheuttanut. Vanhemmat ja koulut pääsevät pälkähästä, koska syy onkin lapsessa itsessään eikä käytöksen aiheuttamia ympäristön rakenteita tai vuorovaikutustapoja tarvitse korjata.
Kirjan edetessä on helppo havaita, että ajattelussa on todella pohjansa. Tilastot paljastavat, kuinka puutteellista lasten ja nuorten saama terapeuttinen apu on ja kuinka herkästi etenkin nuorilla pojilla todetaan esimerkiksi ADHD ilman, että yleisesti vaadittuja diagnosoinnin kriteereitä on noudatettu. Gnaulati muistuttaa kuitenkin myös, että esimerkiksi ADHD on myös todellinen, lääkinnällisin keinoin vaikutettavissa oleva poikkeama, jota ei kuulu väheksyä sen takia, että merkittävä osa uusista diagnooseista on puutteellisin tiedoin todettuja tai jopa täysin vääriä.
Heikoin osa kirjassa vaikutti aluksi olevan tytöistä kertovien tapauskertomusten puute. Anekdootteja kuitenkin löytyy joitain. Gnaulati ei myöskään anna ilmi, onko hänen potilaistaan merkittävä osa ollut nimenomaan poikia. Huomattava kuitenkin on, että hänen tarkemmin käsittelemänsä diagnoosit ovat tilastollisesti eritoten pojille myönnettäviä, joten epäsuhta on sikäli ymmärrettävä.
Teos antoi paljon pohdittavaa vanhempien muuttuneesta roolista ja kasvaneista vaatimuksista. Esimerkiksi digiajan tuomat muutokset ovat suhteellisen tuoreita, eikä niistä ole ehkä kertynyt ylisukupolvista, merkittävää kulttuurista mallia, joiden pohjalta vanhemmat toimisivat. Yhä pienempiin lapsiin kohdistuvat koulun asettamat vaatimukset on purettu kirjassa hyvin, myös nostaen esille tutkimustietoa siitä, miten keskimääräisesti nuoret tytöt ovat huomattavasti parempia esimerkiksi itsesäätelyssä. Tämä aiheuttaa pojille vaikeuksia sopeutua luokkahuoneisiin, kun opetus on rakennettu keskimääräisen tytön kehityksen mukaan.
Kehityspsykologiaa kirjassa sivutaan jonkun verran ja siksi teokseen tartuinkin. Se ei kuitenkaan itsessään rakenna kovin tarkkaa kuvaa kehityspsykologian teorioista, vaan keskittyy juurikin enemmän käytännön psykologiseen työhön, diagnostiikkaan ja tilastollisiin muutoksiin. Lasten ja nuorten interaktiota vanhempien kanssa sivutaan myös paljon, mikä oli mieluisaa ja kiinnostavaa luettavaa. Lopussa on kootusti vielä neuvoja erityislapsen (tai kehitykseltään ikätovereitaan sosio-emotionaalisesti jäljessä olevan lapsen) kanssa eletyn arjen kehittämiseksi.
Enrico Gnaulati: Back to Normal : Why Ordinary Childhood Behavior Is Mistaken for ADHD, Bipolar Disorder, and Autism Spectrum Disorder
256 s., kovakantinen
Beacon Press, 2013
englanninkielinen alkuteos, ei suomennettu
Korteneva 