Voiko lukeminen olla vaarallista?

Alan Bennetin Epätavallisen lukijan päähenkilö on monestakin syystä kiinnostava. Harvoin fiktiivisessä kirjallisuudessa tarinoidaan henkilöstä, joka on todellinen ja edelleen elossa. Kuningatar Elisabeth II on kuitenkin kirjallisuuden piirissä tuttu hahmo ja toki päässyt valkokankaallekin lukuisiin eri tulkintoihin omasta elämästään.

Lukemisen viehätys, hän ajatteli, kätkeytyi sen puolueettomuuteen: kirjallisuudessa oli jotain ylevää. Kirjat eivät piitanneet siitä kuka niitä luki vai lukiko kukaan. Kaikki lukijat olivat tasavertaisia, hän muiden mukana.

s. 30

Mistäpä sitä tietää, kuinka paljon Yhdistyneiden kuningaskuntien hallitsija todellisuudessa lukeekaan viihdekirjallisuutta? Epätavallisessa lukijassa se ei ole kuitenkaan hänelle ominaista – ennen kuin tapahtuu jotain poikkeuksellista. Hallitsijan corgit villiintyvät kirjastoautosta, jonka vierailuja hovissa kuningatar ei aiemmin ole edes noteerannut. Kun hän menee pahoittelemaan kirjastonhoitajalle aiheutettua meluhaittaa, hän ei kuitenkaan osaa poistua paikalta lainaamatta vähintään yhtä kirjaa.

Pian kuningattaresta tuleekin omaksikin yllätyksekseen vakiokävijä kirjastoautossa ja hän ylentää paljon lukevan keittiöapulaisen omaksi amanuenssikseen vastaamaan kirjojen lainaamisesta ja uusien teosten suosittelusta. Mitä enemmän kuningatar lukee, sitä vähemmän vanhat velvollisuudet tuntuvat enää mielekkäiltä ja samalla myös hovi alkaa hermostua.

Aluksi hän ei keskustellut lukemistaan kirjoista kenenkään kanssa, kaikkein vähiten julkisuudessa, koska tiesi että sellainen myöhäisherännäinen intoilu, oli se muuten kuinka suotavaa tahansa, altistaisi hänet ehkä pilkanteolle. Aivan yhtä hyvin, hän ajatteli, voisi kehittää intohimoisen suhteen Jumalaan tai daalioihin. Hänen iässään, ihmiset ajattelisivat, miksi vaivaantua?

s. 45

Alkavat spekulaatiot kuningattaren mahdollisesta seniiliydestä ja moninaiset yritykset saada hallitsija eroon kirjallisuudesta. Ehkä lukeminen ei olekaan vain ajanhukkaa vaan myös vaaraksi kuningattaren terveydelle ja järjelle? Ehkä muuttunut käytös merkitsee alkavaa Alzheimerin tautia? Ehkä keittiöapulainen pitäisi hävittää hovista, kirjalähetykset hukata? Lukemista ei nähdä ajanvietteenä, johon tavallinen kansa voi samaistua.

Eikä teoksessa huomiotta jää myöskään kuningattaren osa tavallisen kansalaisen arkisista kokemuksista vieraantuneena sekä iäkkäämpänä lukijana. Tilaa löytyy nimittäin niin harmittelulle siitä, miksei hän aloittanut lukemaan aiemmin kuin lukukokemusten puinnille kuningattaren (enemmän tai vähemmän kuviteltua) kokemushistoriaa vasten. Esimerkiksi Jane Austenin kuvaamat vähäiset erot eri luokkien välillä eivät näyttäydy kiinnostavina Elisabethille ennen kuin hänen ymmärryksensä ”kirjallisuudesta ja ihmisluonnosta” kehittyy.

Lyhyestä mitastaan – suomennoksessa on vain reilu sata sivua – huolimatta Epätavallinen lukija on harvinaisen maistuva satiiri, jossa vuoroin ivataan tavallisen kansan mielenkiinnottomuutta lukemiseen, vuoroin valtion huippupoliitikkoja, joita ei kiinnosta perehtyä mihinkään oman välittömän erikoisalansa ulkopuolella. Myös hovin kaavamaisuus saa osansa irvailusta: miten hauras on monarkia, jos sitä uhkaa niinkin viattoman oloinen harrastus kuin romaanit?

Alan Bennett: Epätavallinen lukija
115 s., pehmeäkantinen
Basam Books/ Viisas elämä Oy, 2016
suomentanut: Heikki Salojärvi
englanninkielinen alkuteos: The Uncommon Reader (2007)