Tekeekö taipumus ratkaista sisäisiä ja ulkoisia ongelmia väkivallan kautta yksilöistä kliinisesti mielisairaita? Kuka tahansa meistä voisi olla natsi, muistuttivat Natsi-Saksan tuhon jälkeen useat saksalaiset ajattelijat, kun saksalaiset alkoivat käymään läpi kollektiivista traumaansa. Kuka tahansa meistä voisi olla natsi, jopa minä, toteaa psykiatri Dorothy Lewis.
Psykiatri Dorothy Lewis avaa HBO:n Crazy, Not Insane –dokumenttielokuvan (2020) kysymällä, miksen minä tapa. Lewisin oman urahistorian kautta käydään läpi sekä kuuluisia amerikkalaisia rikoksentekijöitä aina Ted Bundya myöten että myös rikospsykologian historiaa. Hulluuden ja väkivallan historia tarjoavat äärimmäisen mielenkiintoisen katseluaukon ihmisen psyykeeseen.
Kieltämättä Lewisilla on kannuksensa siinä, mihin suuntaan väkivallan tutkimus on kehittynyt viimeisten vuosikymmenten aikana. Hän oli ensimmäisiä, jotka valottivat aivojen rakenteellisten poikkeamien ja lapsuuden väkivaltakokemusten yhteyttä myöhempään väkivaltaiseen käytökseen. Rikoksentekijöiden henkilöhistoria ei aina selitä aivan kaikkea, mutta dokumentissa haetaankin rajaa äärimmäistä väkivaltaa käyttävän ja kliinisesti mielisairaan eli juridisesti edesvastuuttoman välillä.
Laki ja tieteelliseen tutkimukseen perustuva maailmankuva eivät kuitenkaan aina kulje käsi kädessä. Yhdysvalloissa laki määrittelee hulluuden ja normaalin välisen rajan hyvin eri tavalla kuin psykiatria. Jos ihmisen todetaan ymmärtävän, mikä oikeussali on, mikä on tuomarin tehtävä ja mitkä ovat ne teot, joiden takia hänet on oikeuden eteen tuotu, häntä pidetään tarpeeksi oikeuskelpoisena vankeuteen tai jopa kuolemanrangaistukseen. Lewisin mielestä raja on liian matala eikä kerro mitään siitä, pystyykö syytetty hallitsemaan toimintaansa missä määrin.
Väkivaltarikollisten tekojen raakuus on väitteellisesti yhteydessä siihen, kuinka normaalista poikkeavaa heidän neurologiansa on. Teoria rakentuu dokumentissa vuosikymmeniä kestävän tutkimustyön kautta, mutta elokuva muistuttaa myös siitä, miten nuori tieteenala moderni psykologia on. Ensimmäisissä esitetyissä tapauksissa Lewis tukee havaintojaan nykyään kyseenalaistettujen Rorscharch-kuvakokeiden ja jopa hypnoosin kautta, viimeisimmissä tutkimustapoina ovat niin EEG-kuvaukset kuin perinteisemmät haastattelumetodit.
Dokumentin pääteesi tuntuu kuitenkin terävöityvän siihen, ettei kukaan ole paha syntyessään. Vaikka Lewis muistuttaa erästä tv-haastattelijaa yhdessä dokumentissa käytetyssä leikkeessä ettei pahuus ole tieteellinen termi, ajatus kulkee kuitenkin perustavanlaatuisena elokuvan kaaren rinnalla. Vaikka kukaan ei ole syntyessään väkivaltarikollinen, Lewis uskoo jokaisessa, jopa hänessä itsessään olevan potentiaalia siihen, jos ympäristön vaikutus on sopiva.
Ajatukset palaavat siis natsianalogiaan. Kuinka kukaan voi älyllisesti rehellisesti väittää, ettei olisi voinut olla natsi? Kuinka moni muinainen atsteekki osasi kyseenalaistaa ihmisuhrien etiikkaa, jos koko yhteisön maailmankuva ja uskonnollinen kuvasto tuki niiden oikeutusta? Kuinka moni roomalainen osasi arvostella gladiaattoriesityksiä, kun aikalaisten käsitys ihmisarvosta oli hierarkinen? Arvot ja teot ovat aina relativistisia aikaan ja paikkaan, siihen ympäröivään maailmaan, missä ne esiintyvät. Tässä yhteiskunnassa olemme päättäneet, että väkivaltateot ovat tuomittavia rikoksia, mutta silti Lewisin löytöjen perusteella voi päätellä, ettei meistä jokainen olisi aivan yhtä altis samanlaiselle toiminnalle kuin toiset.
Pysäyttävää on kuitenkin miettiä, mitä se vaatii, että ihmisestä tulee ennalta-altistavien tekijöiden ollessa vähäisempiä silmittömään väkivaltaan kykenevä. Ja mitä se kertoo yhteiskunnastamme, että keskitymme enemmän väkivaltarikollisten rankaisuun kuin tekojen ennaltaehkäisyyn.
Crazy, Not Insane on kaikkiaan ajatuksia herättelevä kokonaisuus ja se saa myös pohtimaan, mikä vaikutus true crime -sisällön kuluttamisella on omalle empatialle ja kanssaelämisen kyvylle. Vastaus tuntuu piilevän siinä, uppoutuuko tarinoihin (miksei fiktiivisiinkin) kiinnostuneena enemmän tekojen syistä ja vaikutuksista vai vain niiden synkimmistä yksityiskohdista.
Crazy, Not Insane (2020)
1 h 53 min
Ohjaaja: Alex Gibney
Käsikirjoittaja: Alex Gibney
Korteneva 