Elokuva: Vita & Virginia (2018)

Kirjailija Vita Sackville-West janoaa tutustua kirjalliseen idoliinsa Virginia Woolfin. Naisten välille muodostuu mutkikas ystävyys- ja rakkaussuhde. Aikanaan skandaalintuoksuinen suhde aiheuttaa kuitenkin monenlaisia tunnekuohuja ja innoittaa Woolfia kirjoittamaan yhden merkittävimmistä englantilaisista romaaneista kautta aikojen, Orlandon.

Chanya Buttonin ohjaama Vita & Virginia (2018) kuuluu elokuviin, joilla on potentiaalia, mutta jotka eivät täytä omia mahdollisuuksiaan.

Virginia Woolfia näyttelee Elizabeth Debicki. Aluksi minua häiritsi näyttelijän vaaleus ja pituus verrattuna todelliseen Woolfiin. Hänen roolisuorituksensa oli kuitenkin parhaita elementtejä koko elokuvassa ja epäsuhtaan tottui pian.

Vita Sackville-Westin rooliin valittu Gemma Artertonkaan ei tuotantoa pelastanut. Hahmojen väliset keskustelut eivät kielellisesti eronneet elokuvassa siteeratusta todellisesta kirjeenvaihdosta merkittävästi. Vaikka kyse on kahden kirjailijan välisen ihmissuhteen kuvauksesta, on vaikea uskoa, että heidänkään välitön keskustelunsa olisi jatkuvasti yhtä korulauseista kuin kirjeenvaihdossa. Vaikutelma on etäännyttävä ja raskas.

Artertonin näyttelemisen puolesta on sanottava, että vaikka usein väheksyin hänen hahmoaan, se vain antaa syytä kiitokseen siitä, että edes jokin elokuvassa kosketti jotain hermopäätettä.

Virginia Woolfin aviomies, Leonard, on sivuhenkilöistä ehkä ainoa, joka tuntui jotenkin koskettavalta tai aidolta. Etenkin Woolfin sisar vaikutti hyvin kädenlämpöiseltä hahmolta, jolla ei ollut mitään selkeää omaa roolia elokuvassa. Hänen kanssaan käydyt keskustelut olisivat voineet tapahtua melkein minkä tarpeeksi Virginialle läheiseen rooliin asetetun hahmon kanssa.

Vitan lapsia näki epäluonnollisen vähän. Hänen äitinsä sivuttu kontrolli osasta hänen tulojaan ja uhkailu lasten poisottamisesta jäi melko ponnettomaksi, kun Vitalle ei näytetty minkäänlaista suhdetta lapsiinsa ja kohtaukset äidin kanssa ovat hyvin ohimeneviä kaiken muun seassa.

Myös Vitan joka puolelle levittäytyvä nälkä elämään ja rakkauteen jäi välillä ontoksi. Sitä konkretisoidaan vilauttamalla yhtä hänen naissuhteistaan Virginian ohella, mutta se tuntuu jäävän enemmän hahmojen itsensä mieleen, asiaksi josta käsityksen muodostaminen jätetään katsojan kontolle, eikä sitä Virginian ja Vitan suhteen lisäksi laajenneta ollenkaan. Siten kuvasta jäi puuttumaan, miten Vitan tapa olla suhteissaan oikeastaan poikkesi vaikkapa hänen aviomiehensä Howardin suhteista muuten kuin suuremmilla riskeillä joutua seurapiirihuhujen kohteeksi.

Onneksi Debicki heijastelee suhteiden aiheuttamia tunteita hienosti yksittäisissä kohtauksissa. Kuitenkin myös Virginian sisäisen elämän kuvaamisessa olisi ollut parantamisen varaa. Olisin halunnut enemmän epämääräistä sielun kauhua kuin konkreettisia animoituja korppeja. Kasvien liike ja kasvuvoima on hieno elementti, mutta elokuvan edetessä se tuntuu unohtuvan, vaikkei suoranaisia ulkoisia syitä ole. Katsojaa olisi voinut koetella enemmän.

Ehkä elokuva olisikin toiminut paremmin perinteisempänä narratiivina, jossa ei visualisoida hahmojen sisäisiä tunteita luonnollisen maailman elementtejä enempää vaan keskitytty enemmän tapahtumiin ja asioihin. Tai vastaavasti se olisi voinut keskittyä nimenomaan siihen, miltä asiat tuntuvat ja näyttävät hahmojen silmissä. Toisaalta tasapainon löytäminen todellisuuteen enemmän ankkuroituneen, joskin fantasioivan Vitan, ja ainakin tässä tulkinnassa nerokkuudessaan konkreettisten harhojen havainnollistamaan mielenjärkkymiseen taipuvaisen Virginian maailmojen välillä on varmasti ollut haastava tehtävä.

Musiikki oli silmiinpistävin asia, joka etäännytti itseäni tarinasta ja koko elokuvasta. Idea on hieno: Debickin sydämenlyöntejä on nauhoitettu kuvauksissa ja niiden pohjalta on luotu taustoja ja rytmejä elokuvan musiikkiin. Toteutus on kuitenkin liian modernia, liian koneellista ja muistuttaa pahimmillaan Gesaffelstein-copycatilta. Täydellinen ristiriita elokuvan lavastuksen, puvustuksen ja ajoituksen kanssa.

Kovin yllätyksettömästi ehdotan elokuvan katsomista harkitsevalle mieluummin kääntämään katseensa esimerkiksi Michael Cunninghamin loistavan Tunnit-romaanin samannimiseen elokuvasovitukseen. Tai ainakin laskemaan odotuksiaan pääosanäyttelijöistä huolimatta.

Vita & Virginia (2018)
1 h 50 min
Ohjaaja: Chanya Button
Käsikirjoittajat: Eileen Atkins, Chanya Button, Virginia Woolf (kirjeet), Vita Sackville-West (kirjeet)

Kuva: Amazon