Timo Vihavainen – Opas venäläisyyteen

Timo Vihavaisen toimittama Opas venäläisyyteen on kokoelma asiantuntijoiden tekstejä Venäjästä, venäläisyydestä ja siitä, miten molemmat ovat syntyneet ja muotoutuneet ajan myötä nykyiseen muotoonsa. Jos selkeää muotoa edes on.

Kukin luku keskittyy omaan osa-alueeseensa, mutta osin aiheet sivuavat toisiaan. Esimerkiksi Nikolai Tšernyševskin Mitä on tehtävä? -teos vuodelta 1863 nousee useassa yhteydessä esille, kulloiseenkin aiheeseen sopivan näkökulman kautta. Muitakin suuren kulttuurisen leiman antaneita teoksia, tapahtumia ja henkilöitä nousee esiin läpi kirjan.

Teos sortuu usein melko uuvuttavaan luettelonomaisuuteen. Se ei ole tietokirjoille ennen kuulumatonta. Toimittajan ansioksi voidaan katsoa se, että raskaampien lukujen väliin on asetettu kertovampia – luvut itsessään toimisivat mainiosti vaikkapa erillisinä artikkeleina, jollaisia varmasti osan pohjalla on käytettykin.

Kiinnostavinta antia itselleni oli kenties (ei mitenkään yllättävästi) venäläistä kirjallisuutta käsittelevä luku. Myös joitain suomalaisia kirjavinkkejä tuli vastaan. En tiennyt aiemmin mm. Mauno Koiviston kirjoittaneen Itsenäiseksi imperiumin kainalossa -nimisen kirjan, joka menee ehdottomasti lukulistalle.

Teosta voi suositella Venäjästä kiinnostuneille, mutta perehtyneisyydessään vielä alkutaipaleella olevalle. Artikkeleissa ei kirjan pituudenkaan puitteissa mennä kovin syviin vesiin.

Timo Vihavainen (toim.): Opas venäläisyyteen
Kirjoittajat: Krista Berglund, Elena Hellberg-Hirn, Tomi Huttunen, Tapani Kaakkuriniemi, Arto Mustajoki, Pekka Pesonen, Johannes Remy, Timo Vihavainen, Marina Vituhnovskaja
352 s., pehmeäkantinen
Kustannusosakeyhtiö Otava, 2008 (nidotun laitoksen 2. painos)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s