Elokuva: The Favourite (2018)

1700-luvun alkuun sijoittuva pukudraama The Favourite ei ole tyypillisimpiä historiallisia draamaelokuvia. Kuningatar Anne (1665-1714) on sairaalloinen hallitsija, jonka tukena toimii Marlborough’n herttuatar Sarah. Herttuaren sukulainen, huonoon asemaan joutunut Abigail Hill, saapuu linnaan pyytääkseen serkultaan apua. Sarah osoittaa ensin Abigailille työtä keittiössä, mutta tämä etenee pian hänen palvelusneidokseen.

Rachel Weiszin näyttelemä herttuatar vaikuttaa ensi alkuun kylmältä ja siekailemattomattomalta ohjaillessaan kuningatarta. Abigailin (Emma Stone) alkaessa saavuttaa kuningattaren luottamusta, kuori alkaa kuitenkin murentua ja Sarah joutuu punnitsemaan sekä kuningattaren riippuvuuden rasittavuutta että epäluottamustaan Sarahia kohtaan. Kuningatar Anne (Olivia Colman) puolestaan sairastaa elokuvan edetessä yhä vakavammin ja hänen mielensä tasapainoisuudesta on välillä vaikea saada tolkkua. Syyttä ei Colmania palkittu vuoden 2019 parhaan naisosan Oscarilla.

The Favouriten kuvaus päähenkilöidensä välisistä suhteista on säväyttävää ja rikasta. Kamppailu vallasta ulottuu myös makuukamariin – ei jääne arvailun varaan, mitä Lanthimosin tulkinnassa kuningatar Annen ja hänen suosiostaan kilpailevien naisten välillä tapahtuu. Hahmojen seksuaalisuudesta ei koko laajuudessaan esitetä kovin syvällistä kuvaa, mutta kiintymyksen, mustasukkaisuuden ja halun tunteita hahmojen väliltä kyllä löytyy.

Elokuvan äänisuunnittelu on loistavaa. Yksityiskohdat ilahduttavat myös: linnan käytävät todellakin vaikuttavat kuin vain kynttilöin valaistuilta, tiet palatsiin tuskin kärrypolkuja kummoisemmilta ja olot hyvin 1700-lukuun sopivilta. Kuningattaren valkoisille kaneille ehkä on kauniit häkkinsä, mutta samaan aikaan hän itse on kihdin vaivaama suoranaiseen liikuntakyvyttömyyteen saakka.

Käsikirjoitus oli myös onnistunutta. Henkilöhahmojen repliikit tuntuivat häkellyttäviltä, tuoreilta ja aistit täyttäviltä. Elokuvan tapahtumat on jaettu nimettyihin osiin, joiden nimet esiintyvät repliikeissä. Minusta tauotus oli sopivaa ja antoi tarvittavaa hengähdystaukoa voimakkaiden kohtauksien välille.

Ohjaaja Yorgos Lanthimosilta en ole aiemmin nähnyt muita elokuvia. The Favouritessa hänen esteettinen näkemyksensä viehätti suuresti. Jo elokuvan ensimmäisen puoliskon aikana oli selvää, että kyseessä on yksi parhaista elokuvista, jonka olen nähnyt pitkään aikaan. Jäinkin harmittelemaan, miksen ole aiemmin saanut ohjaajaan tutustuttua. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Suosittelen lämpimästi katsomaan, oli sitten Lanthimos-fani tai epätyypillisten pukudraamojen ystävä.

The Favourite (2018)
1 h 59 min
Ohjaaja: Yorgos Lanthimos
Käsikirjoitus: Deborah Davis, Tony McNamara

Kuvat: IMDb, Amazon

2 vastausta artikkeliin “Elokuva: The Favourite (2018)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s