Risto Isomäen tieteisromaani Herääminen leikittelee tulevaisuudella, jossa ilmastonmuutos on karannut käsistä. Negatiiviset toisiaan vahvistavat kytkennät kiihdyttävät prosessia ja tiedeyhteisön varoituksia on kuunneltu, mutteivät ne ole herättäneet poliittisia toimijoita.
Miten nopeasti me kaikki lopulta sopeuduimmekaan siihen, mitä oli tapahtumassa, ajatteli Irina. Emme yrittäneet vakavissamme estää muutosta, vaan pyrimme ainoastaan mukautumaan muuttuneisiin olosuhteisiin.
s. 100
Keskeisimpiin henkilöihin kuuluu suomalainen tutkijapariskunta Irina Saari ja Kauko Korhonen. Molemmat tutkivat etenkin erilaisia tauteja – Saari usein kenttätutkijana ja Korhonen kotipäätteeltä tilastoista. Hyvin pian romaanin alussa Saari saakin kutsun Venäjän Golkorodiin, jossa epäillään uutta supertautia.
Myös Korhosen sisar, ilmastouutisiin kuolettavasti tympääntynyt uutispäällikkö Anita, sotkeentuu pian juoneen. Hän tekee juttua ufo-tutkijaksi nimitetystä Reinhold Glazerista ja tämän luentokiertueesta. Mies haluaa tavata ollessaan vielä Suomessa ja paljastuu, että hän haluaa kiivaasti tavata AIDS:ista tutkimusta tekevän Kaukon.
Irina saa hyvin nopeasti uuden tiedon samanlaisesta mahdollisesta epidemiasta kuin Golkorodissa. Hitaasti kaamea totuus valkenee sekä venäläisille että suomalaisille tutkijoille. Kyse ei ole seuraavasta autoimmuunisairaudesta tai muusta tartuntataudista.
Isomäen romaanin vaikuttavimpia ja kammottavimpia puolia on se, että se kuvaa maailmaa, jota kohti me olemme menossa. Science fiction -elementit poissuljettuina ilmastokatastrofit eivät tule jäämään spefi-teoksien kansien väliin tulevina vuosisatoina – tai vuosikymmeninä. Monet teoksen esittämistä skenaarioista ovat sellaisia, joita tutkijat ovat alkaneet pitää uskottavina sitten teoksen alkuperäisen julkaisun vuonna 2000.
2019 julkaistuun painokseen lisätyssä päivitetyssä saatteessa Isomäki käykin kattavasti läpi teoksensa muuttumista yhä enemmän tietoteokseksi kuin pelkäksi kaunokirjalliseksi kertomukseksi. Kerronnassa kiinnitetään myös huomiota siihen, että vähemmänkin ilmastoaiheisiin perehtynyt lukija pysyy kartalla, mistä oikein on kyse.
Teoksen kieli toki voi aiheuttaa vähän vieraantumista. Itse en nauti suuremmin stephenkingmäisestä kuvailemattomuudesta, mutta siihen tottui pian kertomuksen itsessään ollessa tarpeeksi kiinnostava. Toisin sanoen teoksen henkilöhahmoja ei kuvailtu juuri lainkaan ja kuvailun pääpiste oli lähinnä ympäristössä: rakennuksissa, maastonmuodoissa ja niin edelleen. Teoksen teemaan nähden se on voinut olla tietoinenkin valinta. Yksittäinen ihminen voi helposti tuntua merkityksettömältä hahmolta historian suuria vuorovesivirtoja vasten. Myöskin esitellyistä henkilöhahmoista osa esiintyy tarinassa vain hetken, havainnoimassa kohtauksia, joita varsinaiset päähenkilöt eivät ole kokemassa.
Kuitenkin tarinan henkilöt pysyvät toimintakykyisinä sellaisissakin kriiseissä, jotka vaikuttavat heitä itseään suuremmilta. Minusta se on toiveikas loppukaneetti muuten paikoin synkässäkin romaanissa. Se on selvää, että Herääminen on ehdottomasti lukemisen arvoinen teos, kiinnosti sitten ilmastonmuutos, science fiction tai kotimainen kirjallisuus.
Risto Isomäki: Herääminen
236 s., pehmeäkantinen
Into Kustannus Oy, 1. painos (alunperin julkaissut vuonna 2000 Kustannusosakeyhtiö Tammi)
Korteneva 