Pirjo Hassisen Parit on kolmen päähenkilön ympärille kietoutuva sukusaaga. Tarina alkaa 1930-luvulta Leena Tuovisen muuttaessa äitinsä sairastuttua sukulaisten luo Jyväskylään. Hänen vaiheitaan seuraa 1980-luvulla sukuun naineen Tarjan kertomus. Lopulta kirja esittelee Marko Tuhkasen, 2000-luvulta.
Kirjan teksti on parhaimmillaan ja soljuvimmillaan alkukolmanneksella. Jokaisen päähenkilön tarina kietoutuu kasvavaan ja muuttuvaan Jyväskylään, joka on kuvattu valloittavimmin juuri Leenan kokemuksen kautta. Muutakin yhteistä päähenkilöillä on. Heistä jokainen on nimenomaan Grahnin sukuun nainut, ulkopuolinen. Se ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö heitä olisi toivotettu tervetulleeksi. Joskus edellinen, sananvallastaan luopumista tekevä vanhempi sukupolvi, kohtelee tulokkaita paremmin kuin omiaan.
”Kun ihminen rakastaa, vain rakkauden oma puolisko on näkyvissä. Minä tiedän, miten minä rakastan, mutta sitä en voi tietää, miten tuo toinen minusta välittää.”
s. 255
Leenan maailmassa tärkein ihminen on äiti, jopa Jyväskylään muutettuaan. Hän saavuttaa uudenlaisen vapauden ja samalla aikuisuuden, kun omatekoisesti vaurastunut Alfred Grahn luovuttaa hänelle auton. Autossa Leena saa itse päättää oman reittinsä ja hän kuvailee sitä toiseksi suojakerrokseksi itserakentamansa päällä. Autoon liittyy myös Leenan ensimmäinen romanssinkaltainen.
Rakkaus on läsnä lähes jokaisessa kohtaamisessa, josta Leena itsensä löytää. Hän on usein vain sivustaseuraaja. Jopa silloin, kun tunteet ovat hänen omiaan tai hän elättelee toiveita jotakuta kohtaan. Väkevin on aina rakkaus äitiä kohtaan. Alfred Grahnin pojan Wernerin, Leenan serkun, rakkaus miehiä ja äärimmäisyyksiä kohtaan on vierasta ja kiinnostavaa. Autokoulun opettajan rakkaus Leenaa kohtaan taas häkellyttävää, löytääkö hän itsestään samoja tunteita vai peilaako hän vain, mitä uskoo toisen kokevan? Leena uskoo elämän olevan välillä lähes riippuvaista siitä, miten äidin sairaus etenee, mutta silti kaikki näyttäytyy rakkautena, harvoin sen puutteena.
Tarjan kertomus oli minulle lukijana vaikein lähestyttävä. Se on hengästyttävä kuvaus naisesta, joka on jäänyt kotiäidiksi kolmelle lapselleen. Aviomies, Leenan poika, ei näe suhteella tulevaisuutta, hänellä on joku uusi, joku kiinnostava.
Miten ryhtyä vieraaksi, kun oli nukuttu jo kymmenen vuotta samassa sängyssä?
s. 165
Tarjan kokemuksessa häilyy tunne siitä, että elämä lipsuu sormien välistä tahattomasti kuin hieno hiekka. Viimeisin lapsi ei tunnu haluavan sukeltaa niin syvälle äidin ja lapsen vankkumattomaan yhteyteen kuin aiemmin syntyneet, tyttö katselee rattaissa kaikkea muuta kuin äitiään. Tarja ei ymmärrä, miten hän voisi vastata miehensä Ollin ehdotukseen muuttua kiinnostavammaksi, kun hän ei enää löydä vastausta, mitä on yhteisten vuosien aikana menettänyt itsestään.
Leenan tarinaan verrattuna Tarja on kertoja, joka ei tunnu löytävän omaa ääntään ja identiteettiään lastensa ja Ollin takaa. Hän vasta alkaa saada mahdollisuuden aloittaa itsensä uusi etsiminen, kun hänen tarinansa kirjassa on jo loppusuoralla.
Toisen päähenkilön matka tuntuu aukeavan kunnolla vasta kirjan viimeisessä osassa, kun Marko kuvailee kohtaamisiaan Tarjan ja Ollin kanssa. Silloin Tarjan polku ei enää kulje Grahnien matkassa ja hän jää etäiseksi muiden kohtaamisten rinnalla.
Markon tarina punoo edelliset – ja kertomattomatkin tarinat yhteen. Hän on Tarjan ja Leenan tavoin sukuun nainut. Tarjan tyttäressä Ainossa asuu suhteen epävarmuus, jatkumattomuuden mahdollisuus, jota Marko kiertää. Jonka ympärille hän yrittää rakentaa tulevaisuutta, jota ei voi suunnitella toisen kanssa, ettei jää lopussa yksin.
Kun ei voinut pyytää toista rakastamaan elämän loppuun asti, piti pyytää rakastamaan edes nyt: tulemaan petiin. Ja kun ei saanut sanoa, että en voi elää ilman sinua, piti sanoa että haluan, minä niin haluan.
s. 224
Leena puhuu Markolle, tekemättä tiliä tai pyytämättä jatkamaan tarinaa. Hänen suhteensa alkoholisoituneeseen Olliin on vaikea, samankaltainen kuin Alfred Grahnin suhde oli 1930-luvulla omaan poikaansa, Leenan tulevaan aviomieheen. Suhde Ainoon on yhtälailla etäinen, ruokittu Ainon vastentahtoisesta velvollisuudentunteesta iäkkääseen isoäitiin.
Mutta Marko saa kuulla kaikki ne tarinat, joita ei kerrottu Ollille tai Ainolle. Ja samalla hän tulee paljastaneeksi omat unelmansa ja toiveensa Leenalle. Heidän suhteensa tuntuu välittömältä ja sitä kuvataan niin usein, että lukijalle voi helposti muodostua kuva, että se on tärkeämpi kuin Markon suhde Ainoon.
Leenan ja Markon keskusteluissa tarina alkaa syömään häntäänsä. Palataan vuosikymmeniä taaksepäin ja katsotaan varovaisesti eteenpäin. Koska edessä voi olla uusia sydänsuruja ja päättyviä pareja. Menneisyydessä on jo tutut haaksirikot ja onnet. Ja vaikka Hassisen kuvailu välillä lähes vetää Markonkin 90-vuotiaan Leenan sentimentaalisuuteen, luopumaan kiinnostuksesta elämään juuri sillä hetkellä keskustelujen ympärillä, mitään muuta loppua kirjalle ei voi oikein ajatella.
Parit on elävästi kirjoitettu teos ja täynnä herkullisia vertauskuvia ja allegorioita. Teoksen kuvaus Leenan äidin sairaudesta on vertaansa vailla oleva parantolakuvaus 1900-luvun alun Suomesta. Todellisuus on rakennettu hahmojen ympärille taitavasti ja kirjailijan laaja paikallistuntemus tekee myös tapahtumapaikoista helposti kuviteltavia.
Mielenkiintoisin kertoja mielestäni oli ehdottomasti Leena. Vaikka hän on ensimmäisen osan keskeisin henkilö ja häneen vielä palataankin, hänessä on silti jotain mystistä tuntua. Mikä ei ole tavanomaista, kun hänen ajatuksiaan avataan niin laajalti. Silti lukiessa jäi tunne, että tuollaista ihmistä olisi vaikea kokonaan tuntea. Lähimmäksi kertomuksessa ehkä pääsee Marko, mutta hän tietysti elää tapahtumat vasta kymmeniä vuosia niiden tapahtumisen jälkeen ja valmistautuu elämään omia tapahtumiaan. Marko toki tuntee Leenan, kaikkea ymmärrystä ja tunnetta ei vain voi siirtää toisille.
Se ehkä kantavaksi teemaksi jääkin Leenan tarinassa. Miten olla niin lähellä niin montaa, kun kuitenkin ainoa, joka voi jakaa täysin samat tunteet, on aina itse.
Pirjo Hassinen: Parit
300 s., kovakantinen
Kustannusosakeyhtiö Otava, 2018
Korteneva 