Pian teollisen vallankumouksen jälkeen syntynsä saanut E. M. Forsterin novelli The Machine Stops maalaa tulevaisuuden, jossa ihmiset elävät fyysisesti erakoituneina ja reaalimaailmasta irtaantuneina. Maapallon biosfääri on käynyt ihmisolennolle elinkelvottomaksi. Ilmastonmuutoksen aiheuttamien uhkien tiedostavalle asetelma tuntuu jopa ajankohtaisemmalta kuin julkaisuvuonna 1909.
”There will come a generation that had got beyond facts, beyond impressions, a generation absolutely colourless, a generation seraphically free from taint of personality.”
The Machine Stops rakentuu äidin ja pojan välisen keskustelun ja arvoristiriidan pohjalle. Äiti Vashti viettää päivänsä suorastaan hartaasti teknologiauskovaisena omassa kammiossaan, jossa kaikkivoipainen Kone toimittaa hänelle kaiken elämää ylläpitävän. Yhteydenpito muihin tärkeisiin, puhdasälyisiin loogikkoihin sujuu teknisten laitteiden avulla leikiten.
Tämän rattoisan elämän kuitenkin keskeyttää hänen poikansa Kunon videopuhelu. Kuno vaatii tapaamista kasvotusten, vaikkei äiti näe siinä järjenhiventä. Lasten ei kehittyneessä sivilisaatiossa tarvitse olla riippuvaisia vanhemmistaan, vanhempien ei tarvitse kantaa vastuuta lapsistaan eikä kenenkään tarvitse tavata toista. Onhan hologrammit keksitty.
Vain hieman yli 12 000 sanan pituudestaan huolimatta The Machine Stops onnistuu käsittelemään varsin syvällisesti, miten teknologia voi päätyä vieraannuttamaan meidät luonnosta ja toisistamme. Se esittelee maailman, jossa ihminen on pyrkiessään kesyttämään planeetan ja tavoitellessaan tähtiä vanginnut itsensä ideoiden tuottajaksi täyden ylläpidon tilaan. Lopulta ideoista tulee vain uusia, uusiin narratiiveihin sopivia tiivistelmiä jo kerrotuista tarinoista, keksityistä innovaatioista ja menneestä ajasta.
Kuno yrittää murtautua tästä mielen ja kehon vankilasta takaisin maan pinnalle, tietämättä, mitä voi kohdata. Hän on varma, ettei Kone voi ylläpitää ihmisten elämää, vaikka se hallitseekin sitä enenevissä määrin. Ihmiset eivät enää ymmärrä Konetta – omaa steriiliä maailmaansa – kokonaisuutena, yhä harvempi edes sen toiminnalle välttämättömiä osia. Äiti Vashti ei halua kuulla tällaista. Koneen käyttöopas antaa hänelle lohtua niinä harvoina yksinäisiltä tuntuvina hetkinä, kun hän ei vastaile kaukaisiin videopuheluihin tuhansilta ystäviltään.
The Machine Stops on huomattavasti kiehtovampi filosofisena novellina luettuna kuin perinteisenä tieteisnovellina. Monet kuvailluista innovaatioista muistuttavat nykysuomalaisen arkipäiväisimpiä laitteita – tai vähintään tieteiskirjallisuuden kliseitä. Huomattavaa kuitenkin on, että Forster visioi esimerkiksi videopuhelut yli sata vuotta sitten. Kone itsessään muistuttaa automatisoinniltaan useita nyky-yhteiskuntammekin palveluita.
Novelli tuo mieleen yksilöiden maailmankäsitystä kuvaillessaan jopa George Orwellin klassikkoteoksen 1984: Koneen kritisointi on paheksuttua ja lopulta kuolemalla rangaistavaa. Hahmothan elävät maailmassa, jossa tekniikka itsessään on yhteiskunta. Novellin alkukielen, englannin, haasteellisuudesta voinee taas sanoa, että jos Orwell sujuu, onnistuu varmasti tämänkin lukeminen. Suosittelenkin lämpimästi The Machine Stops -novellia pituutensa puolesta helpompana ensiaskeleena englanninkielisen dystooppisen proosan maailmaan, mikäli se on aiemmin lukijaa arveluttanut!
E. M. Forster: The Machine Stops
12,300 sanaa
ei suomennettu, englanninkielinen
Alkuperäinen teos julkaistu marraskuussa 1909, The Oxford and Cambridge Review
Korteneva 