Vuoden 2008 rahoituskriisi on taustalla menestyselokuvassa The Big Short (2015). Alunperin juuri tämä leffa sai itsenikin kiinnostumaan siinä määrin, että ahmin aiheesta dokumentteja toisensa perään, mainittavimpina The China Hustle (2017) ja Saving Capitalism (2017). En kuitenkaan kokenut, että CDO-johdannaisten ja pankkikeinottelun maailma olisi vielä kovinkaan syvällisesti auennut tämän ristiretken myötä. Tai että aiheesta olisi saanut millään syntymään innostunutta keskustelua lounaspizzan ääressä.
Joris Luyendijk havaitsi tahollaan saman. Rahoitusala ei tuntunut kiinnostavan ketään, koska kriisistä huolimatta vaikutuksia oli vaikea käsittää. Olivatko syypäitä Wall Streetin pankkiirit? Miksi tavalliset asuntolainan hakijat pystyivät olemaan osallisina yhdessä suurimmista talouselämän katastrofeista? Tai pikemminkin: miten? Ja miten paha kriisi oli oikeastaan edes ollut?
Luyendijkin teos Rahan ruhtinaat syntyi näistä kysymyksistä. Toimittajataustainen kirjailija lähti lähes mitään aiheesta tietämättä tutkimaan finanssialan sydäntä, London Cityä. Kirjan alaotsikko, Matka pankkiirien suljettuun maailmaan, on sekä selventäjä kirjan sisällölle että enne. Finanssiala on salaisuuskäytännöiltään ja hiljaisuuden kulttuuriltaan vaikea pähkinä särjettäväksi, minkä Luyendijk saa pian huomata.
Mitä enemmän kuulin ihmisten sanovan, etteivät he tosiaankaan olleet aavistaneet mitään, sitä enemmän alkoi tuntua siltä kuin olisin nukahtanut bussiin ja herättyäni kuulisin kuljettajalta, että hän oli välttänyt matkan varrelle yhtäkkiä ilmestyneen rotkon vain hyvällä onnella. […] Mieleen nousee väistämättä kysymys, onko olemassa muitakin rotkoja, joista kuljettaja ei tiedä mitään?
Luyendijk haastateltuaan finanssialan toimijoita vuoden 2008 kriisistä, s.51
Haastatteluille perustuva kirja valaisee syvällisesti finanssialan eri toimijoiden luonnetta. Yksittäisten pankkiirien, back office -työntekijöiden, keinottelijoiden ja äärimmilleen erikoistuneiden osaajien maailma on sekava, mutta teos selventää erinomaisesti, keillä vastuu on mistäkin – tai kenellä se pitäisi olla. Läpi teoksen selvenee yhä voimakkaammin, kuinka avuton myös julkinen sektori on finanssimaailman hallinnan suhteen ja kuinka huonosti niin sanottuja ilmiantajia kohdellaan.
Yllättävintä antia teoksessa oli kuitenkin se, miten monen tekijän summa loppupeleissä vuoden 2008 kriisi oli ja kuinka vähän vastaavanlaisen tilanteen toistumisen estämiseksi on tehty. Finanssialan suurimpien toimijoiden katon alla ei ehkä enää ole yhtä monia eri toimintoja, mutta merkittävimmät tilintarkistajat, pankit ja luottoluokitusyhtiöt ovat edelleen toinen toistensa asiakkaita. Jopa siinä määrin, että maallikolle tilanne näyttää koko finanssialan isojen toimijoiden keskinäiseltä eturistiriidalta, jossa ruokkivaa kättä on erittäin vaikea purra.
Ajoittain jopa antropologiseksi muuttuva ote on virkistävää luettavaa, samoin kuvaukset todellisista haastattelutilanteista. Lyendijk kuvaa haastattelemiaan ihmisiä hyvin inhimillisesti – kuten he ovatkin. Jokainen yksilöitä, joka on ymmärrettävästikin sokea sille, mitä firman toisella osastolla tai oman työalueen ulkopuolella tapahtuu. Jos kulttuuri on muuttunut sitten vuoden 2008, sitä on lukijan vaikea huomata. Kriisin ainekset ovat edelleen läsnä eikä normaalilla pikkupankkiirilla ole valmiuksia edes huomata oman yrityksensä puutteita, saati koko järjestelmän.
Teos kuvaa erinomaisesti yksittäisiä toimijoita ja tiedostaa myös hyvin, ettei se ole kuin pieni leikkaus koko alaan. Alalla toimivien työelämä ja -etiikka konkretisoituu. Kuitenkaan kovin syvälle talouselämän mekanismeihin teoksessa ei pureuduta erilaisten pankkikriisiä edesauttaneiden johdannaisten ohella, mutta se vaatiikiin useamman erillisen teoksensa. Siltä kannalta on harmi, ettei kirja tarjoa minkäänlaista listaa lukijalleen teoksista, joilla voisi juuri lukemaansa syventää.
Joris Luyendijk: Rahan ruhtinaat – Matka pankkiirien suljettuun maailmaan
272 s., pehmeäkantinen
Ateena Kustannus Oy, 2017 (4. painos)
Suomentanut: Mari Janatuinen
Alkuteos: Dit kan niet waar zijn (2015)
Korteneva 